Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kanadan hallitus haluaa kieltää käsiaseiden kaupan maassa

Kanadan hallitus tahtoo kieltää käsiaseiden kaupan maassa. Pääministeri Justin Trudeaun vähemmistöhallitus tarvitsee kuitenkin vielä esitykselleen parlamentin hyväksynnän.

– Esitys merkitsee sitä, ettei sen hyväksymisen jälkeen ole enää mahdollista ostaa, myydä, siirtää tai tuoda maahan käsiaseita Kanadassa, pääministeri selvensi.

Kanadassa kiellettiin jo viime vuoden huhtikuussa 1 500 erilaisen sotilas- ja rynnäkköaseen myynti sen jälkeen kun 23 ihmistä sai surmansa maan pahimmassa joukkoampumisessa Nova Scotiassa.

Uusista rajoituksista huolimatta aseväkivallan uhreina kuolevien ihmisten määrä Kanadassa on jatkanut kasvuaan. Lisäksi aseita salakuljetetaan Kanadaan runsaasti rajan yli Yhdysvalloista.

Yleisestä turvallisuudesta vastaavan ministerin Marco Mendicinon mukaan Kanadassa on noin miljoona käsiasetta. Määrä on kasvanut vuosikymmenessä huomattavasti.