Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Finnairin ei tarvitse maksaa korvauksia matkustajalle, jonka Bangkokiin pääsy myöhästyi 20 tunnilla

Helsingin hovioikeus on päättänyt, että Finnairin ei tarvitse maksaa korvausta lentomatkustajalle, jonka pääsy määränpäähän viivästyi lähes vuorokaudella.

Matkustajan lento Thaimaan Bangkokiin oli peruttu juuri ennen lennon lähtöä ja lennetty varakoneella seuraavana päivänä. Matkustaja pääsi perille noin 20 tuntia alkuperäistä aikataulua myöhässä.

Hovioikeuden mukaan lennon perumisen syy oli lentokoneen tekninen vika, joka johtui lentoturvallisuuteen vaikuttavasta piilevästä suunnitteluvirheestä.

– Kyseinen lentoturvallisuuteen vaikuttanut piilevä suunnitteluvirhe on ollut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukainen poikkeuksellinen olosuhde, jota ei voitu välttää, vaikka Finnair Oyj oli toteuttanut kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet, hovioikeuden tiedotteessa sanotaan.

Näin matkustaja ei oikeuden mukaan ole oikeutettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen perustuvaan korvaukseen.