Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hallitus esittää määräaikaista polttoainetukea kuljetusyrityksille

Hallitus esittää kuljetusyrityksille määräaikaista polttoainetukea, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö. Tuki kompensoisi helmikuussa alkanutta äkillistä dieselin hinnannousua Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Tuki koskisi maanteillä tapahtuvia tavara- ja henkilökuljetuksia. Se kattaisi viisi prosenttia polttoainekustannuksista helmi-huhtikuulta. Tuki olisi kuitenkin haettavissa vasta marraskuussa.

Hallitus perustelee lakiesitystään sillä, että polttoaineiden hintojen nousu on ajanut kuljetusalan yrityksiä vaikeaan tilanteeseen. Tällä voi olla myös vaikutusta Suomen huoltovarmuuteen.

Tuki suuntautuisi kuorma- ja linja-autoliikennettä harjoittaviin yrityksiin.

Taksiliitto on arvostellut voimakkaasti lakiesitystä, sillä taksit jätettiin esityksessä tuen ulkopuolelle. Liitto muistuttaa myös, että pienimmät kuljetusalan yritykset on käytännössä rajattu pois tuen piiristä.