Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) sanoo perjantaina Helsingin Sanomien julkaisemassa mielipidekirjoituksessa, että Suomi ei ”liity länteen” tullessaan Naton jäseneksi.
– Nato-uho paljastaa järkyttävän itsetunnon puutteen maassa, joka on edelläkävijä demokratiana ja oikeusvaltiona. Suomi on myös taistellut näiden arvojen puolesta muiden katsoessa vierestä, sanotaan tekstissä.
Lipposen mukaan EU:n jäsenyys oli Suomen lännettymisen kehityksen päätepiste, paljon suurempi muutos kuin Naton jäsenyys. Hän toteaa myös, että 1990-luvulta alkaen Suomi on mennyt niin lähelle Natoa kuin mahdollista.
Lipposen mukaan Naton jäsenyys ei saa viedä Suomea itäeurooppalaiseen, autoritaariseen suuntaan, presidenttijohtoiseen, virkavaltaiseen turvavaltioon.
– Nato-uhosta on hyvä laskeutua maan pinnalle ja lopettaa ”lännettyvä” rähmälläänolo, Lipponen kirjoittaa.
Lipponen toimi pääministerinä vuosina 1995–2003. Hän kirjoitti Demokraatti-lehden kolumnissaan huhtikuussa, että "olisi kaikin puolin välttämätöntä, että sekä Suomi että Ruotsi liittyisivät tänä vuonna Natoon".