"Syysviljakatastrofin" jäljet näkyvät edelleen sadossa – rankat sateet pidensivät kylvötöitä mutta tekivät hyvää kasvustoille

Kylvötyöt on saatu Suomessa pääosin tehtyä, kertoo maatalouden asiantuntijaorganisaatio ProAgria. Hämeessä, Satakunnassa ja Pohjois-Suomessa kylvetään kuitenkin vielä ohraa sekä rypsiä.

Viljojen kehitys on jäljessä noin viikon keskimääräisestä. Paikoin rankatkin sateet ovat johtaneet pitkiin kylvötöihin, mutta tehneet yleisesti ottaen hyvää kasvustoille, ProAgria kertoo tiedotteessaan.

ProAgrian mukaan uusintakylvöille ei ole ollut juurikaan tarvetta, jos ei oteta huomioon "syysviljakatastrofissa" tuhoutunutta syysvilja-alaa.

Syysviljasta tuhoutui keväällä merkittävä osa. Esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuuden (MT) mukaan Varsinais-Suomessa noin 90 prosenttia syysvehnästä tuhoutui. MTK:n vilja-asiamies arvioi toukokuussa lehdelle, että koko maassa keskimääräisesti 60–80 prosenttia syysvehnästä tuhoutui monen tekijän yhteisvaikutuksesta. MT:n mukaan syksyn kovat pakkaset ilman lumipeitettä ja helmikuun poikkeuksellinen nollan molemmin puolin sahaava keli, joka johti jääpeitteeseen peltojen päällä, tekivät pahaa jälkeä vielä edellisvuosia isommalle syysvilja-alalle.

Vaikean alkuvuoden jälkeen on kuitenkin ProAgrian mukaan positiivisiakin käänteitä, esimerkiksi viljan kylvöä on jäänyt vain vähän tekemättä koko Suomessa, erityisesti märkyyden vuoksi.

Tilanne huonompi Etelä- ja Länsi-Suomessa

ProAgrian mukaan viljat ovat monessa eri kasvuvaiheessa pitkin maata, kiitos pitkän kylvökauden. Myös kovia kärsineiden syysviljojen tilanne vaihtelee hyvin paljon, erityisesti maakuntien välillä.

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla, missä syysvehnäsadostakin menetettiin vain noin 10 prosenttia, kasvustot ovat hyvällä mallilla. Etelä- ja Länsi-Suomen selviytyneet kasvustot taas eivät yllä keskimääräiseen satotasoon suurten rikkoutumisten takia.

Rikkakasviruiskutukset ovat lähteneet käyntiin kylvön jälkeen ja ProAgrian mukaan lisälannoitukset ovat tarpeen hyvissä kasvustoissa.

Paikoin rankat sateet ovat rokottaneet eniten ohrasatoa, paikoin pelloilla on esiintynyt happikatoa sateiden jälkeen seisoneen veden takia.

Perunan istutus jäljessä normaalista

Ensimmäiset varhaisperunat ovat olleet kuluttajilla nautittavana jo hetken. Varhaisperunan sato onkin ProAgrian mukaan ollut kohtalainen ja paikoin hyvälläkin tasolla. Sen sijaan varastoperunaa istutettiin myöhemmin kuin tavallisesti. Istutukset ovat edelleen käynnissä paikoitellen Pohjanmaalla.

Kovat sateet ovat olleet hyväksi nurmisadolle lähes koko Suomessa. Länsi-Suomessa tilanne on kuitenkin ollut huono ja nurmisato aukkoinen. Kuivaheinän korjuun ProAgria ennustaa alkavan juhannuksen jälkeen koko maassa.

Kasvintuholais ia tavanomaisesti, myös puutarhakasvit viikon verran myöhässä

Puutarhakasveista esimerkiksi mansikkaa on saatu jo hetken tunneleista ja kasvuhuoneista, mutta alkukauden viileät säät ovat hidastaneet näidenkin kehitystä viikon verran. Etelä-Savossa poimitaan mansikkaa jo tunneleista, mutta esimerkiksi Kainuussa sitä joutuu odottamaan todennäköisesti juhannuksen aikaan.

Mansikassa on havaittu vattukärsäkästä, hillanälvikästä ja ripsiäisiä, mutta kasvintuholaisia esiintyy tänä kesänä ProAgrian mukaan tavanomaisesti.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut