Helsinki-Vantaan lentoasemalla siirrytään ensi viikolla käyttämään vain yhtä terminaalia, Finavia tiedottaa. Lähtöselvitykset, turvatarkastukset ja matkatavaroiden luovutukset keskitetään samaan terminaaliin ensi viikon tiistaista alkaen.
Finavian mukaan samalla terminaalit 1 ja 2 sekä niitä yhdistänyt kulkukäytävä poistuvat käytöstä. Vanhat lähtö- ja tuloaulat suljetaan ja muutetaan matkustaja- ja henkilöstötiloiksi.
– Enää ei tarvitse miettiä, mistä terminaalista on lähdössä tai mihin saapumassa, sanoo Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ulla Lettijeff tiedotteessa.
Helsinki-Vantaalla yhden matkustajaterminaalin järjestelmä on ollut käytössä viimeksi lähes 40 vuotta sitten. Lentoasemaa on uudistettu viime vuosien aikana reippaalla kädellä, ja alueella on uuden pysäköintihallin lisäksi auennut keväällä muun muassa uusia liike- ja ravintolatiloja.
– Liki 10-vuotinen kehitysohjelmamme alkaa olla loppusuoralla. Valmista Helsinki-Vantaalla on ensi vuonna, jolloin käyttöön otetaan uusi matkatavaroiden luovutusaula. Työmaita näkyy eri puolilla terminaalia, sillä rakenteilla on vielä muutamia uusia palvelupisteitä, Lettijeff sanoo.