Madridin neuvottelutulos yllätti Mika Aaltolan – "Turkki tuli osoittamaan hyväntahtoisuuttaan ja odottaa varmasti saavansa siitä jotakin palkinnoksi"

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoo, että tällä hetkellä ollaan matkalla historiallisen nopeaan Nato-laajentumiseen.

– Turkki-episodi ei ole viivästyttänyt Suomen Nato-jäsenyyttä. Madridissa siitä kuitenkin oli tarkoitus sopia, ja nyt siitä on sovittu. Asiat etenevät sillä vauhdilla kuin oli suunniteltu, vaikkakin tässä on ollut vähän dramatiikkaa. Voitaisiin sanoa, että ollaan matkalla ennätysmäisen hyvään lopputulemaan Suomen Nato-jäsenyyden aikataulun suhteen.

Aaltola kertoo kuitenkin yllättyneensä siitä, että neuvotteluissa Turkin kanssa päästiin etenemään jo nyt.

– Siinä mielessä neuvotteluiden tulos yllätti, että oletin asioiden etenevän vasta myöhemmin tänä kesänä. Se, että eteenpäin päästiin näin etupainotteisesti, kertoo siitä, että Turkissa on laskettu, että mitä kauemmin tämä kestää, sitä vaikeammaksi tilanne tulee myös Turkille, Aaltola kommentoi STT:lle myöhään tiistai-iltana.

"Turkki osoitti hyväntahtoisuuttaan"

Aaltolan mukaan Suomen, Ruotsin ja Turkin allekirjoittamassa yhteisymmärrysasiakirjassa oli pitkälti kyse muotoiluista.

– Turkki tietää, että ratifikaatioprosessissa se voi vielä palata omaan tulkintaansa asioista, eli Turkissa lasketaan sen varaan, että Suomi ja Ruotsi ovat valmiita yhteistyöhön terrorisminvastaisessa kamppailussa niin kuin Turkki sen näkee, ja toisaalta asevientikiellossa palataan siihen asetelmaan, että liittolaisten kesken sellaista ei ole.

Aaltola sanoo, että Turkki korosti omaa rooliaan Nato-laajentumisen portinvartijana.

– He selkeästi tulivat Madridiin osoittamaan hyväntahtoisuuttaan ja odottavat varmasti saavansa siitä jotakin palkinnoksi, ei ehkä niinkään Suomelta ja Ruotsilta, mutta muista Nato-pääkaupungeista.

Venäjällä on hyvin vähän tehtävissä enää tässä tilanteessa, Aaltola sanoo.

– Kun Niinistö ilmoitti Suomen Nato-hakemuksesta, Venäjä ennakoi, että Turkin kanssa tulee ongelmia. Nyt kun ongelmia Turkin kanssa on selvitetty, niin totta kai Venäjällä varmaan ollaan pettyneitä ja he joutuvat omille kansalaisilleen selittämään, miten tässä nyt näin kävi.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut