Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen runsaslukuisin lintulaji on tänä vuonna vähissä, myös hömötiaisten määrä jatkaa laskuaan

Lintuharrastajien tekemissä lintulaskennoissa on tänä kesänä havaittu poikkeuksellisen vähän Suomen runsaslukuisinta lintulajia eli pajulintua, kertoo Birdlife.

Viime kesään verrattuna pajulintujen määrä väheni yli kolmanneksella. Afrikassa talvehtivan pajulinnun määrän niukkuus voi Birdlifen mukaan johtua epäsuotuisista säistä lajin päämuuttoaikaan toukokuun lopulla tai tappioista talvehtimisalueella.

Myös erittäin uhanalaisen hömötiaisen määrän väheneminen on jatkunut tänä kesänä. Niitä havaittiin vain puolet kymmenen vuoden takaisesta määrästä.

Harakan pesimäkanta taas on huvennut vuosikymmenessä lähes puoleen.

Jyrkässä laskussa ovat myös esimerkiksi pensastaskun, lehtokertun ja punavarpusen pesimäkannat.

Pohjansirkun kanta kolminkertaistunut

Pesimälinnustolaskentojen mukaan Suomessa pesii tänä kesänä erittäin runsaasti muun muassa käpy- ja harmaapäätikkoja, kottaraisia sekä maailmanlaajuisesti uhanalaisia pohjansirkkuja.

Harmaapäätikan pesimäkanta on Birdlifen mukaan moninkertaistunut tämän vuosituhannen aikana ja saavutti jälleen uuden huippulukeman.

Pohjansirkku puolestaan on toipumassa vuosikymmeniä kestäneestä lajikannan taantumasta. Suomessa lajin kanta on Birdlifen mukaan jopa kolminkertaistunut kahdessa vuodessa.

Runsastumista ei kuitenkaan ole tapahtunut Suomen eteläpuoliskossa, mistä laji on 1990-luvun jälkeen lähes kadonnut.

Kanalintukannat olivat tänä kesänä Etelä-Suomessa keskimääräisellä tasolla edellisten kesien hyvästä poikastuotosta huolimatta.

Pohjois-Suomessa taas havaittiin runsaasti metsoja. Pohjois-Suomen myyräkantojen ja myyriä syövien petolintujen määrien odotettiin nousevan jo täksi kesäksi, mutta petolintuja nähtiin laskennoissa vielä vähän.

Suomessa pesimälinnuston seuranta perustuu ympäri maata sijaitseviin kuuden kilometrin mittaisiin laskentareitteihin, joita on lähes 600 kappaletta. Niistä lasketaan vuosittain noin puolet. Pesimälinnustolaskentoja koordinoivat Luonnontieteellinen keskusmuseo ja Birdlife. Valtaosan laskennoista tekevät vapaaehtoiset lintuharrastajat.