Teollisuusliitto jättänyt poliisille tutkintapyynnön Sievi Elementistä

Teollisuusliitto kertoo jättäneensä Oulun poliisille tutkintapyynnön Sievi Element Oy:sta. Teollisuusliitto pyytää poliisia tutkimaan, onko Sievi Element työnantajana syyllistynyt työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamiseen.

Teollisuusliiton tietojen mukaan Sievi Element on Teollisuusliiton ja yhtiön välisen työriidan aikana useita kertoja ja erilaisissa tilanteissa pyrkinyt monin eri tavoin estämään ja rajoittamaan työntekijöiden oikeutta järjestäytyä.

– Yhtiö on esimerkiksi rajoittanut järjestäytymiseen liittyvää keskustelua työpaikalla, kieltänyt lakosta kertovan tiedotteen jakamisen ja syyllistänyt työntekijöitä lakon aiheuttamista taloudellisista vaikutuksista, Teollisuusliitto sanoo tiedotteessa.

Teollisuusiiton mukaan yhtiö on myös uhannut henkilöstöä työpaikan menettämisellä, jos lakko toteutuu tai työntekijät osallistuvat lakkoon.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut