Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja toivoo, että siirtymä pois Teboilin öljystä voitaisiin tehdä jo ensi viikolla

Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen sanoo, että siirtymä pois Teboilin öljystä tehdään mahdollisimman nopeasti ja toiveena on, että se olisi mahdollista tehdä jo ensi viikolla.

Torstaina uutisoitiin, että Tampereen sähkölaitos täyttää Naistenlahden voimalaitoksen öljyvarastoja osin venäläisellä, venäläisjätti Lukoilin omistaman Teboilin toimittamalla öljyllä.

Laitinen kertoo yhtiön lähettäneen perjantaina tarjouspyyntöjä muutamalle öljyn toimittajalle ja niihin odotetaan nyt vastausta.

Laitinen sanoi aiemmin STT:lle, ettei Teboilin myymä venäläisöljy ole halvempaa kuin muiden myyjien öljy.

Naistenlahden öljyvaraston täyttäminen alkoi heinäkuun puolivälissä. Varastojen täyttäminen on normaalia hankalampaa, sillä alueella rakennetaan parhaillaan uutta voimalaitosta.