Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Republikaanisenaattori Josh Hawley aikoo äänestää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä vastaan

Senaatin oli määrä käsitellä Naton laajentumista myöhään maanantaina Suomen aikaa. Ranskan ja Italian ratifiointeja odotetaan tiistaina.

Missourin osavaltiota Yhdysvaltain senaatissa edustava republikaanisenaattori Josh Hawley ilmoitti maanantaina aikovansa äänestää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä vastaan.

Hawley kirjoittaa konservatiivisessa ulkosuhteisiin erikoistuneessa The National Interest -aikakauslehdessä, ettei hän halua Yhdysvaltojen sitoutuvan puolustamaan kahta Natoon pyrkivää Pohjoismaata.

Hawleyn mukaan Yhdysvaltojen suurin ulkoinen vastustaja on Kiina eikä Venäjä. Eurooppalaisten Nato-maiden ja jäseneksi pyrkivien tulisi Hawleyn mukaan käyttää enemmän rahaa omaan puolustukseensa.

Hawleyn mielestä on täysin ymmärrettävää, että Suomi ja Ruotsi haluavat Naton jäseniksi. Hän katsoo kuitenkin, että Yhdsyvaltojen turvallisuussitoumusten laajentaminen Euroopassa heikentäisi maan turvallisuutta. Hawleyn mukaan Yhdysvallat ei ole riittävän vahva Aasiassa, koska se on satsannut liikaa Euroopan puolustamiseen.

– Yhdysvallat ei voi kukistaa Kiinaa ja Venäjää kahdessa samanaikaisessa suursodassa, senaattori kirjoittaa.

Hawleyn mukaan sodan syttyessä Yhdysvallat joutuisi todennäköisesti puolustamaan sekä Suomea että Ruotsia

Suomi ja Ruotsi ovat Hawleyn mukaan kehittyneitä talouksia, joilla on suorituskykyiset puolustukset.

– Mutta ne eivät ole tehneet geostrategista sijaintiaan vastaavia sitoumuksia. Ruotsi ei nosta puolustusmenojaan kahteen prosenttiin bkt:sta moneen vuoteen. Ja Suomi, vaikka se on kasvattanut menojaan kertaluontoisesti, ei ole tehnyt selväksi aikooko se jatkaa tällä tasolla.

Hawleyn mukaan sodan syttyessä Yhdysvallat joutuisi todennäköisesti puolustamaan sekä Suomea että Ruotsia.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi oli senaatin asialistalla maanantai-iltapäivän istunnossa Yhdysvaltain aikaa.

Naton laajentumisen ratifiointia on määrä käsitellä tiistaina Italian ja Ranskan parlamenteissa. Nato-maista jo 20 on ratifioinut Naton laajentumisen.