Tullin mukaan öljymäistä amfetamiinia saostettiin vuokratussa loma-asunnossa Itä-Uudellamaalla.
Tulli epäilee noin kymmentä ihmistä huumeiden maahantuonnista ja levittämisestä Suomeen.
Tutkinnan yhteydessä Tulli kertoo takavarikoineensa huumausaineita kuten amfetamiinia, ekstaasia ja kokaiinia yhteensä noin 1,6 miljoonan euron katukauppa-arvon edestä. Huumeista olisi saatu Tullin mukaan yli 230 000 käyttöannosta. Tulli kertoo esitutkinnasta tänään julkaisemassaan tiedotteessa.
Esitutkinnan mukaan levitykseen päätyi katukauppa-arvoltaan 755 000 euron arvosta aineita, muun muassa 18 000 ekstaasitablettia ja yli 10 kiloa amfetamiinia.
Tullin mukaan huumeet on tuotu Suomeen postiliikenteessä.
– Osa amfetamiinista on tuotu Suomeen öljymäisessä muodossa, ja siitä on saostettu amfetamiinia sitä varten vuokratussa loma-asunnossa Itä-Uudenmaan alueella, sanoo tutkinnanjohtaja Tero Virtanen tiedotteessa.
Tullin mukaan huumeiden maahantuonnin taustalla on kansainvälinen organisaatio ja pääepäilty on Belgian kansalainen. Suomessa huumeiden levityksestä on Tullin mukaan vastannut suomalainen mies.
– Muut Suomessa ja ulkomailla toimineet henkilöt koostuvat sekä suomalaisista että muiden maiden kansalaisista. Osalla epäillyistä on rikostaustaa Suomessa, Virtanen kertoo.
Tullin mukaan jutun esitutkinta valmistuu elokuussa.