Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Myräkän aiheuttamia sähkökatkoja korjattiin sunnuntaina, alkuviikkoon luvassa poutaa

Viikonlopun sähkökatkoja korjattiin sunnuntaina Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa, joissa yhteensä noin 1 000 asiakasta oli aamulla vielä ilman sähköjä lauantaisen ukkosmyräkän jäljiltä.

Pohjois-Karjalan ja Koillis-Savon alueella sähkönsiirrosta huolehtivan PKS Sähkönsiirron häiriöjohtaja Jukka Leppänen kertoi hieman aamuyhdeksän jälkeen sunnuntaina, että suurin osa sen sähköverkon vioista saataneen korjattua sunnuntain aikana.

PKS Sähkönsiirron verkkosivuilla olevan häiriökartan mukaan iltapäivällä kello viiden maissa sähköttömiä asiakkaita oli vielä noin 200.

Lauantai-iltana koko maassa oli Energiateollisuuden ylläpitämän sähkökatkokartan mukaan sähköttä noin 11 000 taloutta. Sähkökatkot painottuivat Itä-Suomeen.

Sunnuntain aikana sää muuttui poutaisemmaksi lähes koko maassa. Tuulikin laantui sunnuntai-iltana.

Alkuviikon säästä on tulossa melko poutainen ja heikkotuulinen, arvioi sanoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa.