Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saksan ex-liittokansleri Schröder haluaa liittopäivien peruuttamat etuisuutensa takaisin

Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder on valittanut hallinto-oikeuteen maan parlamentin eli liittopäivien päätöksestä peruuttaa hänelle myönnettyjä etuja. Liittopäivien budjettivaliokunta päätti toukokuussa, ettei Schröderin toimistoa ja sen henkilökuntaa enää rahoiteta verovaroista.

Saksaa vuosina 1998–2005 johtanut sosiaalidemokraattinen Schröder on joutunut kovan kotimaisen ja kansainvälisen arvostelun kohteeksi läheisten Venäjä-suhteidensa takia. Viime kuussa hän tapasi presidentti Vladimir Putinin Moskovassa ja viestitti Venäjän olevan valmis neuvotteluratkaisuun sodassa Ukrainan kanssa.

Schröderin asianajajan mukaan liittopäivien päätös oli laiton eikä entiselle liittokanslerille annettu mahdollisuutta tulla kuulluksi. Liittopäivien valiokunta ei viitannut päätöksessään Venäjään vaan muotoili arvoituksellisesti, ettei Schröder ole ottanut huomioon "jälkikäteen vaikuttavia virkavelvollisuuksia". Näitä ei tarkemmin määritelty.

Saksalaisten lehtitietojen mukaan Schröderin toimiston henkilöstökulut olivat viime vuonna yli 400 000 euroa. Suurin osa toimiston henkilökunnasta on jättänyt tehtävänsä jo aiemmin.