Pääministeri Sanna Marin (sd.) kiistää käyttäneensä huumeita ja kertoo, ettei hänellä ole ongelmaa mennä huumetesteihin eikä hänellä ole asian suhteen salattavaa.
Huume-epäilyt heräsivät, kun videot Marinin juhlimisesta levisivät netissä. Julkisuudessa on tulkittu, että videon taustalla kuuluu maininta "jauhojengistä". Jauhon on ajateltu voivan viitata kokaiiniin.
Esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi Helsingin Sanomissa aiemmin, että huumeseula voisi olla hyvä vaihtoehto, joka voisi viedä epäilyksiä huumeiden käytöstä pois.
Marin pitää erikoisena, että häntä vaaditaan menemään testeihin.
Hän kertoo viettäneensä pitkää iltaa ystävien kanssa muutama viikko sitten ja juoneensa mietoja alkoholijuomia. Huumeita hän ei ole käyttänyt eikä nähnyt muidenkaan käyttävän.
– Itse en ole käyttänyt huumeita enkä ole käyttänyt mitään muuta kuin alkoholia – olen tanssinut, laulanut, juhlinut, tehnyt täysin laillisia asioita – enkä ole myöskään ollut tilanteessa, joissa olisin nähnyt tai tiennyt muiden näin toimivan, Marin sanoo.
Pääministeri kommentoi sosiaalisessa mediassa leviäviä videoita SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kuopiossa sekä lentoasemalla Rissalassa. Hän ei kommentoi sitä, kuka videot on kuvannut tai missä ne on kuvattu.
Hänen mukaansa turvahenkilöt olivat läsnä alueella, mutta eivät sisällä asunnoissa.
Marinin mukaan videolla ei sanota "jauhojengi"
Marin kehottaa kuuntelemaan videota uudelleen, sillä hänen mukaansa maininta "jauhojengistä" on kuultu väärin.
– Kun itse kuuntelin vielä muutamaan otteeseen tuon videon niin minun mielestäni siinä ei edes sanota jauhojengi vaan siinä sanotaan jotain muuta, Marin sanoo.
STT:n näkemällä videolla Marin tanssii juhlissa, joissa juuri jauhojengi-maininnan aikana lauletaan rosoisista lyriikoistaan tunnetun Petri Nygårdin kappaletta Selvä päivä. Kappaleessa lauletaan muun muassa jallusta, kossusta ja kaljasta, ja kappaleen teema pyörii vahvasti alkoholin ympärillä.
Kappaleen lyriikoiden "hyvä juoma, parempi mieli, kuiva kurkku, ikenet, kieli" perään videolla huudetaan sanat, jotka on tulkittu julkisuudessa "jauhojengiksi".
Video päättyy huudahduksen jälkeen, mutta kappale jatkuisi sanoilla "palvon lemmyy, otan hennyy, jäätävä polte ilman rennyy." Muun muassa Twitterissä on pohdittu, puhuttaisiinko videolla sittenkin "jallujengistä" tai kappaleen riimeihin istuen "jallu-Jennystä."
"En halua menettää uskoani ihmisiin"
Marin sanoi tienneensä että häntä kuvataan, mutta luottaneensa siihen, että videoita ei julkaistaisi, koska ne ovat yksityisiä ja yksityisissä tiloissa kuvattu.
– Itse näen, että siinä, että tanssii ja juhlii ja laulaa ja viettää hauskaa iltaa ystävien kanssa ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta olen harmissani kyllä siitä, että nämä videot ovat levinneet ja niitä on levitetty.
– Tuntuu pahalta, että ne on julkaistu.
Hän sanoo ymmärtävänsä, että vaikka hän haluaa luottaa ihmisiin ja heidän harkintaansa ja ystävällisyyteensä myös nykyisessä asemassaan, niin ei voi aina tehdä.
– Mutta en minä halua menettää uskoani ihmisiin. Aion edelleen olla ystävä ystävieni kanssa.
Marin on aiemmin sanonut, että hän haluaa ravistella pääministeri-instituutiota. Hänen mukaansa videot eivät kuitenkaan liity siihen millään tavalla eikä kyse ole mistään mediastrategiasta.
– Haluan osoittaa, että näissäkin tehtävissä toimii aivan tavallisia ihmisiä, joilla on tavallinen elämä. Itselläni on perhe-elämä, on työelämä, ja kyllä, minulla on myös vapaa-aikaa, jota vietän ystävieni kanssa ja aika varmasti samalla lailla kuin monet ikäiseni.
Hän sanoo aikovansa vastedeskin olla ihan sama ihminen kuin tähän asti ja toivovansa, että se hyväksytään.
– Me elämme demokratiassa, ja vaaleissa jokainen voi ratkaista näitä kysymyksiä.
– Ajattelin ihan työtehtäviä tehdä ja niihin keskittyä kuten tähänkin asti, hän sanoi jatkosuunnitelmistaan.
Lindtmanin mukaan Marinilla on ryhmän luottamus
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo, että Marinilla on eduskuntaryhmän luottamus. Hän sanoo, että asiasta keskusteltiin eduskuntaryhmän kesäkokouksessa lyhyesti. Hänen mukaansa sympatiat ovat pääministerin puolella.
Lindtman painottaa, että pääministeri on ollut vapaalla ja kuvien julkaiseminen on harmillista.
– Jokainen voi miettiä, miltä tuntuisi, kun omalle kohdalle sattuisi, hän sanoo ja painottaa, että pääministerikin on vain ihminen.
Lindtmanin mukaan videot eivät vaikuta ryhmän päivittäiseen työskentelyyn, kuten kesäkokoukseen tai bujdettiriihen valmisteluun.
Puoluesihteeri: Meillä on ihan oikeitakin ongelmia
SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm sanoo olevansa surullinen siitä, että ihmisellä ei ole oikeutta yksityiselämään siinä mittakaavassa kuin pitäisi olla.
– Meillä on ihan oikeitakin ongelmia, mistä pitäisi puhua.
Hän sanoo, että videoita ei myöskään ollut tarkoitettu julkisuuteen ja ettei hän ymmärrä, miksi niitä lehdissä räävitään.
– Kokisin sen todella loukkaavaksi, jos henkilökohtaisista illanvietoista levitettäisiin videoita iltapäivälehtien sivuilla, hän sanoo.
Rönnholm lisää, että pääministerillä on yksityiselämä ja tämä hoitaa myös virkatehtäviään, johon on saanut tukea laajalla rintamalla.
– Toivotamme tukea hänelle tuossa tehtävän hoidossa, Rönnholm sanoo.