Poliisi havaitsi Riihimäellä torstai-iltana kolmostiellä etelän suuntaan ajaneen henkilöautoilijan, jonka kulkuneuvon nopeus oli tutkassa 174 km/h.
Poliisipartio lähti kuskin perään, jolloin takaa-ajettu kiihdytti selvästi ja onnistui jätättämään poliisiautoa. Poliisi mittasi tuolloin auton nopeudeksi 193 km/h. Kyseisellä tiellä nopeusrajoitus on 120 km/h.
Partio näki kaaharin poistuneen kolmostieltä Wurtihin liittymästä. Auto löytyi pienen etsinnän seurauksena pienemmältä tieltä.
Autoa kuljetti parikymppinen mies, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kyydissä oli kuskin lisäksi kaksi matkustajaa. Mieskaksikon kerrotaan anastaneen elintarvikkeita ja polttoainetta yhteensä noin 144 euron arvosta huoltoasemalta Iittalassa noin 30 minuuttia ennen kaahailuaan kolmostiellä. Molempaa nuorta miestä epäillään näpistyksestä.