Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vangittu iranilaisohjaaja on Venetsian elokuvajuhlien valokeilassa

Venetsian elokuvajuhlat alkavat keskiviikkona. Avajaiselokuvana esitetään Noam Baumbachin ohjaama tulkinta Don DeLillon läpimurtoromaanista Valkoinen kohina. Satiirisen katastrofitarinan pääosissa ovat Greta Gerwig, Adam Driver ja Don Cheadle.

Festivaalin kilpasarjassa on uusia elokuvia myös muun muassa Darren Aronofskylta, Luca Guadagninolta, Joanna Hoggilta ja Florian Zelleriltä. Poliittisista ja humaaneista syistä yksi ohjaajanimistä nousee erityiseksi.

Kilpasarjaan on valittu iranilaisen Jafar Panahin uusi elokuva No Bears. Panahi, joka on aiemmin voittanut vuonna 2000 Venetsian pääpalkinnon Kultaisen leijonan ja vuonna 2015 Berliinin elokuvajuhlien Kultaisen karhun, ei itse pääse paikalle.

Heinäkuussa Panahi meni tapaamaan viranomaisia selvittääkseen toisen elokuvaohjaajan, myös Berliinissä palkitun Mohammad Rasouloufin pidätystä. Panahi otettiin kiinni, ja hänet siirrettiin vankilaan kärsimään kuuden vuoden tuomiota valtion vastaisesta propagandasta.

Vuonna 2010 annettua tuomiota ei ollut aiemmin pantu täytäntöön.

Matkustuskielloista ja kotiaresteista huolimatta elokuvantekoa jatkanut Panahi nähdään taas näyttelemässä omassa teoksessaan. Ennen vangitsemista kuvatusta No Bearsista on julkaistu traileri, jonka perusteella elokuva on ilmeeltään dokumentin kaltainen ja samoin kuin Taxi Teheranissa, Panahi itse näyttäisi liikkuvan eri puolilla Irania eräänlaisena jokamieshahmona.

Elokuvajuhlat järjestetään 79. kerran. Tuomaristoa johtaa amerikkalaisnäyttelijä Julianne Moore, ja siihen kuuluu muun muassa ranskalainen Audrey Diwan, joka voitti viime vuonna Kultaisen leijonan elokuvallaan The Happening.

Uutta Iñárritua ja Trieriä

Venetsia on tänä vuonna kuin Netflixin elokuvafestivaali. Euroopan elokuvajuhlista tärkein, Cannes, ei ota ohjelmistoonsa lainkaan Netflixin elokuvia, koska ne eivät saa Ranskassa sikäläisten lakienkin edellyttämää valkokangaslevityksen yksinoikeusaikaa ennen suoratoistojulkaisua.

Siksi Venetsiassa saa maailmanensi-iltansa peräti neljä Netflixin elokuvatuotantoa sekä yksi sarja. White Noise on Netflixin elokuva, samoin Andrew Dominikin ohjaama Blonde, joka kertoo Marilyn Monroen tarinaa ammentaen Joyce Carol Oatesin romaanista. Monroeta näyttelee Ana de Armas.

Netflix on tuottanut myös Alejandro González Iñárritun uuden elokuvan Bardo sekä Romain Gavrasin ohjaaman Athenan.

Festivaaleille on kelpuutettu myös kaksi televisiosarjaa. Kumpikin ovat tanskalaisia.

Netflix on rahoittanut Nicolas Winding Refnin rikostarinan Copenhagen Cowboy. Erityisen odotettu on Lars von Trierin yliluonnollisen ja satiirisen sairaalasarja Valtakunnan kolmas kausi.

Valtakunnan aiemmat kaudet valmistuivat 1994 ja 1997. Ne tekivät Trieristä Tanskassa kansansuosikin. Uudesta kaudesta tiedetään vähän. Edesmenneen Ernst-Hugo Järegårdin esittämän Stig Helmerin poikaa esittää Mikael Persbrandt.

Ukraina esillä

Ukrainan sota näkyy useassa ohjelmiston elokuvassa. Evgeni Afineevskyn ohjaama Freedom On Fire: Ukraine’s Fight For Freedom on jatkoa tekijänsä aiemmalle dokumentille Winter on Fire, joka käsitteli Maidanin tapahtumia.

Mukana on myös ukrainalaisen Sergei Loznitsan uusi dokumentti The Kiev Trial. Sen aiheena ovat Neuvosto-Venäjän vuonna 1946 järjestämät oikeudenkäynnit, joissa tuomittiin saksalaissotilaita ja heidän kätyreitään.

Loznitsan mukaan elokuva rinnastaa kaksi aikaa, joissa vieras valta on tunkeutunut Ukrainaan.

Harry Styles värikästä julkisuutta saaneen elokuvan pääosassa

Kilpasarjan ulkopuolella Venetsian elokuvajuhlilla nähdään Olivia Wilden toinen ohjaus Don’t Worry Darling. Näyttelijänä aiemmin tunnetun Wilden esikoisohjaus, teinikomedia Booksmart sai loistoarvostelut ja menestyi hyvin kolme vuotta sitten.

1950-luvulle sijoittuva, kauhuelokuvamaiseksi kuvailtu ja seksikohtauksiltaan hyvin paljastavaksi väitetty Don’t Worry Darling on saanut maailmanensi-illan alla värikästä julkisuutta. Kuvausten aikaan Wilde erosi lastensa isästä Jason Sudeikisista ja ryhtyi seurustelemaan miespääosaa esittävän Harry Stylesin kanssa.

One Direction -bändistä yhdeksi maailman suurimmista poptähdistä noussut Styles, joka ei ole aiemmin tehnyt näin isoa elokuvaroolia, sai osan juuri ennen kuvauksia. Hän korvasi viime hetkellä Shia LaBeoufin. Wilden mukaan LaBeouf sai potkut riidanhaluisen käytöksen vuoksi.

Nyt LaBeouf on kertonut julkisuudessa, ettei hän saanut potkuja, vaan jätti itse hankkeen taiteellisten erimielisyyksien vuoksi. Hollywoodin bisneslehti The Wrap on puolestaan uutisoinut naispääosaa esittävän Florence Pughin ottaneen yhteen Wilden kanssa niin pahasti, ettei näyttelijä aio osallistua Don’t Worry Darlingin markkinointiin Venetsian jälkeen. The Wrapin mukaan Pugh suivaantui tavasta, jolla Wilde käsitteli kuvauksien aikaista parisuhde-eroaan.

Don’t Worry Darling tulee valkokangaslevitykseen Suomessakin 23. syyskuuta.