Britanniassa Liz Truss on noussut tänään virallisesti maan pääministeriksi tavattuaan kuningatar Elisabetin, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Kuningatar on pyytänyt Trussia muodostamaan uuden hallituksen. Truss valittiin konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi eilen.
Pääministerin vaihtoprotokollaan kuuluva audienssi kuningattaren kanssa järjestettiin poikkeuksellisesti Skotlannissa Balmoralin linnassa, jossa kuningatar viettää lomaansa. Tavallisesti se tapahtuu Lontoossa Buckinghamin palatsissa.
Skotlantiin matkasi Trussin lisäksi myös entinen pääministeri Boris Johnson, joka jätti muodollisen eronpyyntönsä.
Johnson lupasi tukea pääministeri Liz Trussia
Johnson lupasi jäähyväispuheessaan pääministerin virka-asunnon ulkopuolella tukea uutta pääministeriä tämän "joka askeleella".
Hän kehotti kaikkia konservatiivipuolueen jäseniä antamaan varauksettoman tukensa Trussille sekä tämän joukoille.
Trussin valinta konservatiivien uudeksi puheenjohtajaksi ja sitä myötä maan pääministeriksi julkistettiin eilen puolueen äänestyksen jälkeen.
Truss sai noin 57 prosenttia hyväksytyistä äänistä. Hänen vastaehdokkaansa oli entinen valtiovarainministeri Rishi Sunak.
Konservatiiveille valittiin uusi puheenjohtaja, koska Boris Johnson menetti kuluneena kesänä omiensa luottamuksen.
Pääministeri joutuu ratkomaan heti kasvavia elinkustannuksia
Uudella pääministerillä on edessään heti monia kiperiä kysymyksiä etenkin kohonneiden elinkustannuksien ratkaisemiseksi.
Hyvin keskeisessä osassa on energian ja varsinkin koteja lämmittävän kaasun hinta, mihin maan hallituksen odotetaan keksivän ratkaisuja. Britannian hinnat nousevat nyt vauhdilla, ja maan kaksinumeroinen inflaatiovauhti on nopein 40 vuoteen.