Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi ja Rajavartiolaitos tutkivat thaimaalaisiin marjanpoimijoihin vuosina 2020–2022 kohdistunutta epäiltyä ihmiskauppaa – marjayhtiö Polarica kertoo, että sen toimitusjohtaja on vangittu

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden epäillään joutuneen Suomessa ihmiskaupan uhreiksi vuosina 2020–2022. Laajaa rikoskokonaisuutta tutkivat keskusrikospoliisi (KRP), Rajavartiolaitos ja Helsingin poliisilaitos. Yhteistyössä on mukana myös Lapin poliisi.

Viranomaiset kertovat tiedotteessaan, että rikosepäilyn keskiössä ovat pohjoissuomalainen marjanhankinta-alan yritys ja thaimaalainen, marjanpoimijoita Suomeen rekrytoiva yritys. Oulun käräjäoikeus on poliisin mukaan lauantaina vanginnut kaksi ihmistä epäiltyinä ihmiskaupasta.

Poliisin mukaan tutkinnassa on muun muassa tarkastettu leirejä, joissa poimijat ovat majoittuneet. Pohjoissuomalaisen yhtiön epäillään teettäneen poimijoilla pakkotyönomaista työtä sekä erehdyttäneen ja riistäneen heitä, poliisi kertoo.

– Poliisi epäilee, että poimijat ovat olleet työnantajastaan ihmiskaupalle ominaisessa riippuvaisessa asemassa, minkä lisäksi heitä on muun muassa majoitettu heikoissa olosuhteissa, sanoo tutkinnanjohtaja Teemu Mäntyniemi tiedotteessa.

Yhtiön mukaan toimitusjohtaja kiistää rikokset

Polarica Marjahankinta Oy kertoo omassa tiedotteessaan, että sen toimitusjohtaja Jukka Kristo on lauantaina vangittu epäiltynä ihmiskaupasta. Hän on tiedotteen mukaan kiistänyt häneen kohdistuneet rikosepäilyt. Kriston vangitsemisesta kertoi aiemmin sanomalehti Keskipohjanmaa.

Keskipohjanmaa on aiemmin uutisoinut yhtiön toimintaan liittyvistä epäselvyyksistä. Viime lokakuussa se kertoi, että Polaricalle marjoja poimineen 30 thaimaalaispoimijan kokonaisansiot kesältä ja syksyltä olivat keskimäärin 1 211 euroa. Uutisessa Kristo kommentoi pitävänsä summaa pienenä, ja että keskiarvon pitäisi olla 2 600 euroa.

Polarican tiedotteessa sanotaan, että yhtiö ja sen johto torjuvat kaikki epäilyt lainvastaisesta menettelystä.

– Yhtiö on asianmukaisesti suorittanut kaikki lainsäädäntöön, viranomaisvaatimuksiin ja sopimuskumppaneihin liittyvät velvoitteensa kaikessa toiminnassaan.

Tiedotteen mukaan yhtiö on ollut aktiivinen viime vuonna voimaan tulleen niin sanotun marjanpoimintalain valmistelussa.

– Kehitämme jatkuvasti vastuullista marjanpoimintatoimintaa yhteistyössä sekä Suomen että Thaimaan viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Yhteistyön tavoitteena on toiminnan läpinäkyvyyden varmistaminen ja kaikkien osapuolien edun saavuttaminen, tiedotteessa sanotaan.