Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinnon Alfred Nobelin muistoksi ovat saaneet Yhdysvalloissa työskentelevät Ben Bernanke, Douglas Diamond ja Philip Dybvig. Heidät palkitaan pankkeja ja finanssikriisejä koskevasta tutkimuksesta. Palkintoraadin mukaan kolmikon tutkimustulokset ovat kohentaneet yhteiskunnan kykyä reagoida finanssikriiseihin.
Bernanke on Yhdysvaltain keskuspankki Fedin entinen pääjohtaja. Hän toimi virassa vuosina 2006–2014. Palkintoraati kiitti hänen työtään 1930-luvun suuren laman tutkimuksessa.
Bernankella on aiheesta runsaasti myös käytännön kokemusta. Hän oli Fedin pääjohtajana, kun finanssikriisi puhkesi Yhdysvalloissa vuonna 2008. Investointipankki Lehman Brothers kaatui syyskuussa 2008, kun finanssikriisiä edeltänyt asuntokupla puhkesi. Kriisin seurauksena pankkien luottotappiot kasvoivat räjähdysmäisesti.
Diamond ja Dybvig tunnetaan laajasti viitatusta mallistaan, joka julkaistiin 1980-luvulla. Heidän mallinsa käsitteli talletuspakoja eli epäilyksiä pankkien vakavaraisuuden pettämisestä, jotka voivat muodostua itseään toteuttavaksi ennusteeksi.
Vuoden 2008 finanssikriisissä yhdysvaltalaisten pankkien vakavaraisuus petti, ja Fed joutui pelastamaan ne massiivisella elvytyksellä.
– Palkinnon saajien ymmärrys on parantanut kykyämme välttää vakavia kriisejä ja kalliita pelastuspaketteja, perusteli palkintoraadin puheenjohtaja Tore Ellingsen.
Bernanke ja Diamond ovat syntyneet vuonna 1953 ja Dybvig kahta vuotta myöhemmin. Kolmikko voittaa työstään 10 miljoonaa Ruotsin kruunua. Palkintosumma jaetaan tasan heidän kesken.
Bernanke johti Fediä finanssikriisin aikana
Bernanken vastaus finanssikriisiin oli niin sanottu määrällinen elvytys eli massiiviset velkakirjojen ostot markkinoilta. Kriisin puhjettua Fed pudotti myös ohjauskorkonsa nopeassa tahdissa yli viidestä prosentista nollaan.
Bernanken rahapolitiikkaa pidettiin aggressiivisena ja "epäortodoksisena".
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama arvioi vuonna 2009 nimittäessään Bernanken toiselle kaudelleen, että tämän toimet estivät finanssikriisin kehittymisen niin pahaksi kuin siitä olisi voinut tulla.
Myös Euroopan keskuspankki EKP noudatti esimerkkiä ja otti aseekseen nollakorot ja määrällisen elvytyksen mutta paljon hitaammin kuin Fed.
Toisaalta Bernankea on arvosteltu siitä, ettei hän ennakoinut tarpeeksi hyvin finanssikriisin puhkeamista. Kun ensimmäiset merkit asuntokriisistä ilmaantuivat vuonna 2007, Bernanke vakuutti kongressille, että sen vaikutukset olisivat rajoitettuja.
Presidentti George W. Bush nimitti Bernanken tämän ensimmäiselle kaudelle Fedin pääjohtajaksi.
---
Lähteinä myös Federal Reserve History ja AFP