Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Viestikoekeskus-oikeudenkäynnissä kuullaan tänään syytteessä olevia HS:n toimittajia
Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-uutisointia koskevassa oikeudenkäynnissä kuullaan tänään syytteessä olevia lehden toimittajia. Syyttäjä vaatii kolmelle toimittajalle ehdollisia vankeusrangaistuksia turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sen yrityksestä.
Syytteet koskevat 16. joulukuuta 2017 julkaistua artikkelia ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua artikkelisarjaa, jossa oli tarkoitus käsitellä Puolustusvoimien Viestikoekeskusta ja sotilastiedustelua laajemmin. Syyttäjän mukaan jutut sisälsivät Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salassa pidettäväksi määrättyä tietoa.
Syytetyt kiistävät syytteen.
Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n enemmistöomistaja.
Eduskuntapuolueet keskustelevat itärajan aitahankkeesta
Eduskuntapuolueet keskustelevat tänään itärajalle suunnitellusta raja-aidasta. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on kutsunut koolle ministerit, puhemiehistön sekä puolueiden ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat.
Rajavartiolaitos esitti syyskuussa osaa Venäjän-vastaisesta rajasta aidattavaksi. Rajasta aidattaisiin 130–260 kilometrin osuus, mikä veisi kolmesta neljään vuotta ja maksaisi satoja miljoonia euroja.
Tapaaminen järjestetään eduskunnan auditoriossa kello 16. Viranomaiset ja sisäministeriö informoivat tapaamisessa eduskuntaa itärajan turvallisuustilanteesta ja aitahankkeesta.
Kysely: Suomalaiset aikovat lasketella tänä talvena entistä enemmän
Suomalaiset aikovat lasketella tänä talvena entistä enemmän lähellä olevissa hiihtokeskuksissa, selviää Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n (SHKY) teettämästä kyselystä. IRO Researchin toteuttaman kyselyn mukaan laskettelua aiotaan harrastaa tulevalla kaudella edellistä kautta enemmän. Erityisesti muutaman tunnin ja päivän mittaisten laskettelumatkojen määrän odotetaan kasvavan.
Syynä tähän on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindforsin mukaan talouden epävarmat ajat, jolloin ihmiset eivät halua tehdä pitkän aikavälin päätöksiä ja lähteä ulkomaille.
Syyskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä noin 1 860 ihmistä.
Naton Stoltenberg: EU:ssa ja osassa Nato-maita käsitellään seurauksia Iranille Venäjän sodan tukemisesta
EU:ssa ja osassa Naton jäsenmaita käsitellään nyt seuraamuksia Iranille, kertoo Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg. Kyse on Iranin kerrotusta tuesta Venäjän sotatoimille.
Esillä on ollut tietoja Iranin Venäjälle toimittamista droneista, joiden toimittamisen Iran on kiistänyt. Lisäksi viikonloppuna Washington Post -lehti uutisoi viranomaislähteidensä perusteella, että Iran olisi aikeissa toimittaa Venäjälle myös lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia.
Stoltenberg puhui asiasta maanantaina järjestön päämajassa Brysselissä STT:n ja Ruotsin uutistoimiston TT:n yhteishaastattelussa.
Liz Truss pyytää anteeksi mutta vannoo vievänsä puolueensa seuraaviin vaaleihin
Britanniassa pääministeri Liz Truss on pahoitellut taloudelliseen sekasortoon johtaneiden uudistustensa nopeaa vauhtia ja niiden viemistä liian pitkälle. Truss sanoi BBC:n haastattelussa myöhään maanantaina, että hän pyytää anteeksi tehtyjä virheitä ja haluaa kantaa tapahtuneesta vastuun.
Pääministeri myös painotti johtavansa konservatiivipuolueen seuraaviin vaaleihin.
Pyrkiessään Boris Johnsonin seuraajaksi Truss kampanjoi veroalennuksilla, jotka aiheuttivat muun muassa punnan arvon vajoamisen ennätyksellisen alas verrattuna dollariin. Maanantaina uusi valtiovarainministeri Jeremy Hunt perui valtaosan veroalennuksista. (Lähde: AFP)
Venäjällä asuinalueella tapahtuneessa hävittäjän maahansyöksyssä kuoli kolme, kertoo terveysministeri
Venäjällä eilen asuinalueella tapahtuneen hävittäjän maahansyöksyn yhteydessä kuoli kolme ihmistä, kertoo maan terveysministeri Mihail Murashko valtion uutistoimisto Tassin mukaan. Aiemmin hätätilaministeriö kertoi kuolleita olleen kuusi. Syytä tietojen eroavaisuudelle ei ole kerrottu.
Eilen kuolonuhrien määrän kerrottiin olevan neljä.
Sekä Murashko että hätätilaministeriö sanoivat loukkaantuneita olevan 19. Eilen loukkaantuneita kerrottiin olevan 25.
Maahansyöksy aiheutti tulipalon yhdeksänkerroksisessa asuintalossa.
Harjoituslennolla ollut hävittäjä syöksyi asuinalueelle Jeiskin kaupungissa lähellä Ukrainan rajaa. Koneen kaksi lentäjää käyttivät heittoistuinta ja selvisivät hengissä. (Lähde: AFP)
Sky News: Kiina on rekrytoinut kymmeniä entisiä brittisotilaslentäjiä kouluttajiksi
Kiinan asevoimat on rekrytoinut kymmeniä entisiä Britannian sotilaslentäjiä kouluttamaan kiinalaisia sotilaslentäjiä, kertoo Sky News. Jutun lähteenä olevien viranomaisten mukaan britit opettavat kiinalaisia päihittämään länsimaiden sotakoneita ja helikoptereita.
Lähteet kertovat, että rekrytoidut britit lähes varmasti parantavat Kiinan sotilaallista osaamista ja kyvykkyyttä. He sanovat toiminnan uhkaavan Britannian ja lännen intressejä.
Erään lähteen mukaan lentäjiä on houkuteltu noin 240 000 punnan eli noin 277 000 euron vuosipalkalla.
Sky News kertoo tilanteen olevan niin vakava, että Britannian puolustusministeriön tiedustelupalvelu on julkaissut varoituksen Kiinan toiminnasta.
Ruotsin uusi hallitus astuu virkaansa, ministerivalinnat julkistetaan
Ruotsissa maan uusi porvarihallitus aloittaa virallisesti työnsä tänään. Vallanvaihto varmistui eilen, kun valtiopäivät hyväksyi maltillisen kokoomuksen puheenjohtajan Ulf Kristerssonin pääministeriksi.
Kristersson esittelee aamupäivällä hallituksensa ohjelman ja ministerit valtiopäiville. Valta vaihtuu myöhemmin niin kutsutun konseljin istunnossa kuninkaanlinnassa.
Kokoomuksen lisäksi hallitukseen tulee edustajia kristillisdemokraateista ja liberaaleista. Porvariblokin suurin puolue ruotsidemokraatit sen sijaan jää hallituksen ulkopuolelle tukipuolueeksi.
Booker-palkinto srilankalaiselle Shehan Karunatilakalle
Srilankalainen Shehan Karunatilaka on voittanut kirjallisuuden Booker-palkinnon teoksellaan The Seven Moons of Maali Almeida. Voittaja julkistettiin palkintoseremoniassa Lontoossa.
Booker-palkinnon verkkosivulla voittajateosta kuvaillaan kirpaisevaksi ja terävän hauskaksi satiiriksi, joka sijoittuu sisällissodan piinaamaan Sri Lankaan.
Palkinto myönnetään englanninkieliselle Britanniassa tai Irlannissa julkaistulle romaanille. Sen arvo on 50 000 puntaa eli reilut 57 000 euroa.
Rangersin Kaapo Kakolle kauden toinen maali, tähtihyökkääjät Zibanejad ja Panarin pisterohmuina
Jääkiekon NHL:ssä New York Rangers voitti Manhattanilla vierailleen Anaheim Ducksin 6–4. Rangersin suomalaishyökkääjä Kaapo Kakko teki joukkueensa kolmannen maalin, joka oli Kakolle kauden toinen.
Rangersin ykkösnimiä olivat kuitenkin suomalaistaustainen Mika Zibanejad pistein 2+2 ja venäläishyökkääjä Artemi Panarin tehoin 1+3. Kaksikkoa täydensi mainiosti myös puolustaja Adam Fox kolmella maalisyötöllä.
Detroit Red Wingsin Olli Määttä syötti kaksi maalia, kun Detroit hävisi jatkoajalla 4–5 Määtän viime kauden joukkueelle Los Angeles Kingsille. Detroitin maalivahti Ville Husso torjui ottelussa 31 kertaa.