Japanin jeni halpeni torstaina alimmalle tasolleen Yhdysvaltain dollariin nähden sitten vuoden 1990. Taustalla on Japanin keskuspankin rahapolitiikka, joka poikkeaa merkittävästi useimmista muista keskuspankeista.
Japanin keskuspankki on pitänyt kiinni pitkäaikaisesta nollakorkopolitiikastaan samalla kun esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankki Fed on nostanut ohjauskorkoa nopeasti inflaation suitsimiseksi.
Torstaina dollarilla sai jo 150 jeniä, ensimmäistä kertaa 32 vuoteen. Vielä helmikuussa yksi dollari oli 115 jenin arvoinen.
Analyytikot arvioivat, että jenin luisu saattaa jatkua, sillä Fedin uskotaan jatkavan koronnostojaan. Japani käytti jo syyskuussa 2,8 biljoonaa jeniä (tuolloin noin 20 miljardia dollaria) valuuttaostoihin jenin arvon vahvistamiseksi.
Halpa jeni hyödyttää Japanin vientiteollisuutta, mutta rasittaa maan kauppatasetta ja nostaa tuontitavaroiden hintaa. Japani on melko riippuvainen tuonnista esimerkiksi energian ja elintarvikkeiden suhteen.
Japanissakin hinnat ovat nousussa, mutta hitaammin kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Elokuussa Japanin inflaatio nousi 2,8 prosenttiin.
Japanissa rahapolitiikka on perinteisesti ollut löyhää, sillä maassa on totuttu jo vuosikymmenien ajan hyvin alhaiseen talouskasvuun ja inflaatioon.