Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Finanssivalvonta epäili Ilmarista eläkevarojen väärinkäytöstä

Finanssivalvonta (Fiva) epäili alkuvuodesta Suomen suurimman eläkeyhtiön Ilmarisen rikkoneen lakia vuosina 2018–2019, kertoo Helsingin Sanomat. HS:n mukaan asia käy ilmi Ilmariselle tammikuussa lähetetystä kuulemiskirjeestä, jonka mukaan yhtiö oli käyttänyt eläkevaroja lainvastaisesti.

Jutussa kerrotaan, että Fivan mukaan Ilmarinen käytti asiakkaidensa työhyvinvointitoimintaan varallisuutta, jota ei ollut laissa tähän tarkoitettu.

Lehti kertoo Fivan harkinneen julkisen varoituksen antamista Ilmariselle. Varoitusta ei tullut, koska Fivan lakiasioiden mukaan epäiltyihin rikkomuksiin liittyvät säännökset ovat tulkinnanvaraisia.

HS:n mukaan myös Ilmarinen vetosi Fivalle antamassaan vastauksessa määräysten osittaiseen tulkinnanvaraisuuteen. Yhtiö kiisti toimineensa tahallisesti tai huolimattomasti.