Hieman useampi kuin kaksi kolmasosaa suomalaisista kokee saavansa vastinetta maksamilleen veroille, kertoo Verohallinto tiedotteessaan. Suunnilleen yhtä moni sanoo maksavansa veronsa mielellään.
Asia ilmenee Verohallinnon teettämästä tuoreesta kyselytutkimuksesta. Kyselyyn vastasi lokakuussa noin tuhat 15–74-vuotiasta suomalaista.
Kyselyssä yli yhdeksän vastaajaa kymmenestä sanoo verojen keräämisen olevan tärkeää hyvinvointivaltion ylläpitämisen vuoksi. Yhtä moni pitää verojen maksamista tärkeänä kansalaisvelvollisuutena. Neljä viidestä sanoo luottavansa verotuspäätöksen oikeellisuuteen.
Kyselyn toteutti Verohallinnon toimeksiannosta tutkimusyritys Feelback. Kyselyn virhemarginaali on enintään kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Henkilöiden ja yritysten viime vuoden tuloverotuksen tiedot tulevat julkisiksi Suomessa 9. marraskuuta.