Koronarokotteen saaneiden kuolleisuus ei ole Suomessa lisääntynyt rokottamisen jälkeen, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) verkkosivuillaan.
THL tutkii kuolleisuutta osana koronarokotusten turvallisuusseurantaa. THL kertoo tehneensä 1. lokakuuta 2020–19. syyskuuta 2022 seurantatutkimuksen, jonka mukaan koronarokotteen saaneiden kuolleisuus ei ole ollut rokottamattomia korkeampaa yhdeksän viikon sisällä rokotuksesta.
– Kuolleisuuteen liittyvän turvallisuusseurannan tavoitteena on tutkia, onko kokonaiskuolleisuus noussut rokottamisen jälkeen. Tulosten ja menetelmien julkaisu tarjoaa tilaisuuden kertoa siitä, miten koronarokotuksiin liittyviä haittaepäilyjä tutkitaan Suomessa, kertoo THL:n tilastotutkija Tuomo Nieminen tiedotteessa.
THL:n seurantatutkimuksessa 16 vuotta täyttäneiden rokotettujen kuolleisuutta tarkasteltiin 0–3, 4–6 sekä 7–9 viikkoa rokotteiden saamisen jälkeen. Kuolleisuutta seurattiin yhteensä yli 12 miljoonan rokoteannoksen jälkeen.
Kuolleisuus tarkoittaa tietyllä aikavälillä kuolleiden ihmisten osuutta seuratusta joukosta. THL:n tiedotteen mukaan Suomessa kuolee vuosittain yli 50 000 ihmistä, joista noin 7 500 on 15–64-vuotiaita ja noin 45 000 yli 65-vuotiaita.
"Vääjäämättä kuolemia lähellä rokottamista"
THL muistuttaa, että kun valtaosa väestöstä rokotetaan, ilmaantuu vääjäämättä kuolemia, jotka ovat ajallisesti lähellä rokottamista. Seurantatutkimuksessa analysoitiin kaikki kuolemat, olipa kuolinsyy tai mahdollinen haittaepäily mikä tahansa.
Kun tutkimuksessa verrattiin koronarokotteen saaneita rokottamattomaan väestöön, kuolleisuus oli rokotusten jälkeen selvästi vertailuryhmää matalampaa toisen, kolmannen ja neljännen rokoteannoksen jälkeen. THL:n mukaan tulos oli sama kaikkien rokotevalmisteiden osalta.
– Matala kuolleisuus rokottamisen jälkeen johtuu todennäköisesti suurelta osin muista syistä kuin koronarokotteen suojaavasta vaikutuksesta, kertoo THL:n erikoistutkija Petteri Hovi tiedotteessa.
– Rokottamattomien joukossa on myös hyvin sairaita ihmisiä, joilla kuoleman riski on korkea. Koronarokotteen antamista on voitu heillä lykätä sairauden vuoksi. Rokotuksia ei myöskään yleensä anneta saattohoidossa oleville, jotka elävät elämänsä viimeisiä viikkoja tai kuukausia. Nämä seikat voivat nostaa kuolleisuutta rokottamattomien joukossa.
THL:n mukaan seurantatutkimuksessa vakioitiin sukupuoli, ikä, taustasairaudet ja laitoshoito, jotta kuolleisuudet rokotettujen ja rokottamattomien välillä olisivat vertailukelpoista.