Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muuttovoitto ulkomailta ylläpiti Suomen väestönkasvua kuluvana vuonna

Kuluvan vuoden väestönkasvua on ylläpitänyt muuttovoitto ulkomailta, selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Maahanmuuttoja oli tammikuun ja lokakuun välisenä aikana lähes 25 000 enemmän kuin maastamuuttoja.

Suurimpia maahanmuuttokuukausia olivat ennakkotietojen mukaan elokuu ja syyskuu. Samoihin aikoihin myös Suomesta oli eniten maastamuuttoja. Maahanmuuttojen määrä nousi viime vuoden vastaavaan alkusyksyn piikkiin verrattuna runsaalla parilla tuhannella.

Maahanmuuttoja oli ennakkotietojen mukaan tammikuun ja lokakuun välillä noin viisi tuhatta enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan.

Kuntien välisiä muuttoja kertyi kuluvan vuoden aikana yli 250 000. Maahanmuuton tapaan myös kuntien välisen muuttamisen piikit asettuvat alkusyksyyn.

Kuolleisuus nousee ja syntyvyys laskee

Ennakkotietojen mukaan kuolleisuus nousi kuluvana vuonna, sillä kuolleita oli noin 4 400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Korkeinta kuolleisuus oli maaliskuussa, jolloin kuoli ennakkotietojen mukaan yli 5 500 ihmistä, mikä on yli 800 enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa

Vielä vuoden 2020 ennakkotiedoissa kuolleiden määrä ei ylitä viiden tuhannen rajaa kertaakaan. Viime vuonna raja meni rikki kolmena kuukautena loppuvuodesta. Kuluvan vuoden aikana viiden tuhannen kuolleen raja jäi vajaaksi vain kahtena kuukautena, kesäkuussa ja heinäkuussa.

Yhteensä Suomen väkiluku kasvoi tammikuun ja lokakuun välisenä aikana yli 13 000 ihmisellä.

Kuluvan vuoden aikana on syntynyt yhteensä hieman yli 38 000 lasta, eli lähes 4 000 vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Suomen väkiluku oli lokakuun lopussa hieman yli 5 560 000 ihmistä. Väkiluku kasvoi tilastojen mukaan tammikuusta asti joka kuukausi paitsi lokakuussa, jolloin se laski parilla sadalla.

Avioerojen määrä laskenut kuluvana vuonna

Solmittujen avioliittojen määrät vaihtelevat ennakkotietojen mukaan paljon kuukausittain. Suosituimpia kuukausia ovat viime vuosina olleet heinä- ja elokuu.

Avioerojen määrä vaikuttaa Tilastokeskuksen mukaan laskeneen kuluvana vuonna. Vielä vuonna 2020 avioeroja rekisteröitiin joka kuukausi yli tuhat, kun taas tämän vuoden aikana avioeroja on ennakkotietojen mukaan rekisteröity keskimäärin 800–900 kuukausittain. Yli tuhat avioeroa on rekisteröity vain maaliskuussa, elokuussa ja syyskuussa.