Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kryptomarkkinoiden romahdukset jatkuvat: nyt kaatui Bitfront-pörssi

Kryptovaluuttojen alamäki jatkuu edelleen. Tuoreimpana alan yrityksenä kaatui Bitfront-kryptovaluuttapörssi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Reuters.

Bitfrontin mukaan se on keskeyttänyt uusien käyttäjien rekisteröimisen alustalleen ja lopettaa toimintansa muutaman kuukauden kuluessa. Rahansa voi yhtiön mukaan vetää sen palvelusta maaliskuun 2023 loppuun mennessä.

Yhdysvaltalaisyrityksen taustalla on japanilainen sosiaalisen median yhtiö Line Corp.

Vasta eilen uutisoitiin edellisestä konkurssista, kun Blockfi-nimellä tunnettu kryptolainoittaja anoi Yhdysvaltain viranomaisilta yrityssaneeraukseen pääsyä. Yhtiö hallinnoi parhaimmillaan monen miljardin dollarin arvosta asiakkaidensa varoja.

Romahduksien tuoreimman ketjureaktion käynnisti maailman toiseksi suurimman kryptopörssi FTX:n korttitalon luhistuminen marraskuun alussa. FTX:n taustalta on paljastunut useita rikoksiksikin luokiteltavia laiminlyöntejä ja hämäriä rahansiirtoja.

Pörssin kaatumisessa haihtui ilmaan kymmeniä miljardeja dollareita asiakasvaroja. Näistä osa oli peräisin muilta alan yrityksiltä, jotka menivät FTX-altistumisen vuoksi nurin. Vahvasti verkottuneessa kryptouniversumissa keskinäiset vaikutussuhteet ovat monimutkaisia, minkä vuoksi myös romahduksien ketjureaktiot voivat jatkua pitkään.

Bitfront kuitenkin väittää, ettei sen konkurssi johdu FTX:n tapauksesta.