Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tass: Edward Snowden sai Venäjän passin – hakee myös kansalaisuutta

Entinen Yhdysvaltain Kansallisen turvallisuusviraston (NSA) työntekijä, huippusalaisia asiakirjoja julkisuuteen vuotanut Edward Snowden on saanut Venäjän passin, uutisoi Venäjän valtio-omisteinen uutistoimisto Tass.

– Kyllä, hän sai passin. Hän vannoi valan, Snowdenin asianajaja Anatoli Kutsherena kertoi Tassille perjantaina.

Kutsherenan mukaan Snowden toimittaa parhaillaan myös tarvittavia asiakirjoja Venäjän kansalaisuuden saamiseksi.

Snowden on oleskellut Venäjällä vuodesta 2014. Vuotta aikaisemmin hän pakeni Yhdysvalloista vuodettuaan tietoja Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden käyttämistä valvontamenetelmistä, kuten esimerkiksi laittomasta salakuuntelusta. Hänen Yhdysvaltain passinsa mitätöitiin pidätysmääräyksen antamisen jälkeen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti syyskuussa asetuksen, joka mahdollistaa Venäjän kansalaisuuden myöntämisen Snowdenille.