Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronnoston laukaisema pörssin alamäki jatkuu – keskuspankkien tiukat puheet säikyttivät sijoittajia

Perjantain pörssipäivä on ollut mollivoittoinen. Aasiassa keskeiset pörssit laskivat perjantaina Euroopan keskuspankin torstaisen koronnoston lyödessä yhä laineita talouteen.

Helsingissä pörssin yleisindeksi oli iltapäivällä 1,30 prosentin laskussa, ja Lontoossa ja Pariisissa oltiin samanlaisissa lukemissa. Frankfurtin pörssissä yleisindeksi oli vajaan prosentin verran pakkasen puolella.

Tokiossa Nikkei-indeksi laski 1,9 prosenttia, ja myös muut alueen keskeiset pörssit kuten Singapore, Soul ja Jakarta päätyivät miinukselle. Pientä laskua oli Kiinassa Shanghain ja Hongkongin pörsseissä, vaikka niille on hiljattain antanut potkua Kiinan tiukkojen koronatoimien löyhentäminen.

Aasian laskupäivä seurasi torstain reipasta alamäkeä Euroopan ja Yhdysvaltain markkinoilla. Wall Streetillä Nasdaq-indeksi laski torstaina yli kolme prosenttia ja Dow Jones ja S&P 500 yli kaksi prosenttia. Frankfurtissa ja Pariisissakin laskua oli yli kolme prosenttia ja Helsingissä runsaat kaksi prosenttia.

Laskua siivitti EKP:n ohjauskoron nosto ja etenkin varoitus siitä, että ohjauskorkoja joudutaan nostamaan vielä lisää. Keskiviikkona ohjauskorkoaan oli nostanut Yhdysvaltain keskuspankki Fed, ja torstaina oman koronnostonsa teki myös Englannin keskuspankki.

Vaikka sekä Fed että EKP hidastivat koronnostotahtiaan aiemmasta, niiden tiukkasävyiset puheet antoivat markkinoille viestin siitä, että koronnostoja joudutaan jatkamaan vielä hyvän aikaa inflaation saamiseksi kuriin.

– Meillä on vielä matkaa kuljettavana, sanoi EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde.

Taantuman pelko painaa pörssejä

Viime viikkoina on ollut merkkejä siitä, että korkeana laukkaava inflaatio olisi hidastumassa, mikä on saanut myös osakekurssit nousuun. Keskuspankit kuitenkin katsovat, että rahapolitiikkaa täytyy kiristää vielä lisää.

Sijoittajat niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin Aasiassakin pelkäävät nyt taantumaa, johon talous on vääjäämättä ajautumassa. Kysymyksenä on lähinnä se, kuinka syvä talouden kuopasta tulee.

Pelkona on etenkin stagflaatio eli tilanne, jossa talouskasvu pysähtyisi mutta hintojen nousu pysyisi nopeana.