Vakavista rikoksista epäilty Mika Moring liikkui myös Kuopiossa – joku myös käytti kadonneen naisen pankkikorttia kylmäasemalla
2
Poliisi pyytää vielä ihmisiä ilmoittamaan havaintoja, mitä tapahtui helsinkiläiselle naiselle Vesannon, Konneveden ja Kuopion välillä 31.8.-1.9.2019. Viimeinen havainto naisesta on Neiturin kanavalta. Sen jälkeiset hetket kiinnostavat poliisia. Aake Roininen
Katso isompi kuvaMissä Mika Moring ja Saara Arva liikkuivat 31.8.-1.9.2019? Jos havaintoja on, poliisi ottaa niitä vieläkin vastaan. Poliisi
Itä-Suomen poliisi pyytää edelleen tietoja runsas kolme vuotta sitten kadonneen Saara Arvan tapauksesta. Helsinkiläinen 35-vuotias nainen katosi elo-syyskuun vaihteessa Sisä-Savossa ollessaan siellä autoreissulla helsinkiläisen Mika Moringin, 51, kanssa.
Moringia epäillään Arvan taposta sekä lisäksi tämän vuoden elokuussa toisen helsinkiläisnaisen taposta. Lisäksi Moring on vastikään saanut syytteitä raiskausrikoksesta Etelä-Suomessa.
Poliisi on aiemmin kertonut, että Arva nähtiin viimeksi 31. elokuuta 2019 Vesannon ja Konneveden rajalla Neiturin kanavalla.
Poliisi kertoi perjantaina julki lisää tietoja havainnoista, jotka voivat auttaa ihmisiä muistamaan havaintojaan tai uskaltamaan kertoa niistä poliisille.
Tämän hetken tiedon mukaan Moring ja Arva olivat liikkuneet Moringin mustalla Audi-henkilöautolla. Arva oli nähty Neiturin kanavalla 31. elokuuta noin kello 19–20.
Poliisille on ilmoitettu samalta illalta havainto, että musta Audi ja Moringin tuntomerkkeihin täsmäävä mies olisi nähty vielä kello 21:n aikoihin Tervossa Koskentien levähdyspaikalla rannan lähellä. Poliisin mukaan tiedossa ei ole, oliko Arva hänen seurassaan.
Moring oli käynyt seuraavana päivänä eli 1. syyskuuta autolla Kuopiossa Motonetissä, josta hän palasi Vesannon suuntaan. Motonetissä Kuopiossa Moring oli noin kello 13:n aikaan.
Vesannon keskustassa käytettiin Arvan pankkikorttia 1. syyskuuta illalla vähän kello 18:n jälkeen. Korttia käytettiin pankkiautomaatissa ja sen jälkeen läheisellä ABC-kylmäasemalla. Tiedossa ei ole, käyttikö Arvan pankkikorttia hän itse vai Moring.
Poliisi pyytää kaikkia havaintoja Mika Moringista, Saara Arvasta ja heidän käytössään olleesta mustasta Audista 31. elokuuta 2019 kello 20:n jälkeen sekä myös 1. syyskuuta ajalta.
Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 232.
Missä Mika Moring ja Saara Arva liikkuivat 31.8.-1.9.2019? Jos havaintoja on, poliisi ottaa niitä vieläkin vastaan. Poliisi
Syyskuun alussa Moring palasi yksin Audilla Helsinkiin.
Poliisi otti hänet myöhemmin talvella 2019 kiinni ja hänet vangittiin tutkintavankeuteen. Moring oli vangittuna epäiltynä Arvan taposta noin viisi kuukautta ennen kuin hänet piti näytön puuttumisen vuoksi päästää vapaaksi. Moring kiisti läpi kuulustelujen, että hän olisi aiheuttanut Arvan kuolemaa.
Arva oli 165 senttiä pitkä, hoikka ja hänellä oli ruskeat suorat hiukset. Hänellä oli kadotessaan mahdollisesti yllään harmaa collegehuppari.
Moringilla on aiemmin ollut eri sukunimi. Hän on ruskeahiuksinen, mutta hänellä on ollut välillä erisävyiset hiukset.