Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työllisyyden rivakka kasvu jatkui marraskuussa, työllisyysaste nousi jo 74,7 prosenttiin – Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen luonnehtii lukuja "kerrassaan hämmästyttävän vahvoiksi"

Suomessa työmarkkinoiden vahva veto jatkui yhä marraskuussa. Työllisyysasteen trendi kohosi marraskuussa 74,7 prosenttiin, ilmenee Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta. Lokakuussa vastaava luku oli 74,4 prosenttia.

Työllisyysaste kertoo työllisten osuuden 15−64-vuotiaasta väestöstä. Trendi tarkoittaa kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettua lukua.

Työllisiä oli marraskuussa 63 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Naiset toivat valtaosan työllisyyden kasvusta. Työllisiä naisia oli 55 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Viime aikoina talousennusteiden laatijat ovat ennakoineet Suomen ajautuvan lievään taantumaan, kun energian kallistuminen ja korkojen nousu kolhivat kotitalouksia ja yrityksiä.

Vaikka esimerkiksi asuntokauppa on hidastunut ja kuluttajien luottamus kyntää pohjamudissa, on työmarkkinoiden vahvaa vetoa pidetty Suomen talouden valopilkkuna.

Kuukausi sitten työllisyyden reipas kasvu ylitti asiantuntijoiden odotukset, kun työllisyysasteen trendi harppasi lokakuun osalta 74,4 prosenttiin. Tiistain tuoreet luvut kertovat, että työllisyyden rivakka kasvu on jatkunut myös marraskuussa.

Yllättävää kehitystä

Työmarkkinakeskusjärjestö Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen luonnehtii Twitterissä marraskuun työllisyyslukuja "kerrassaan hämmästyttävän vahvoiksi".

– Työllisyysasteen trendi nousi selvästi vielä edellisestä kuukaudesta, joka sekin oli vahva luku. Työttömyysasteen trendi jatkoi pienessä alamäessä edelleenkin. Nämä molemmat ovat aavistuksen yllättäviä asioita, Sorjonen sanoo STT:lle.

Hän kertoo laskeneensa, että työllisten määrän trendisarjan perusteella työllisten määrä olisi noussut neljässä kuukaudessa 33 000 ihmisellä.

– Se kuulostaa aika hurjalta määrältä tässä suhdannetilanteessa. Se pistää vähän miettimään, että näinköhän nämä trendiluvut tarkentuvat alaspäin.

Sorjosen mukaan työllisyyslukujen vahvaa kasvua voi osaltaan selittää se, että Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otos suomalaisista. Se ei siis perustu rekisteritietoihin, kuten työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) julkaisemat työllisyysluvut.

– Tällaiseen otokseen liittyy aina tietynlaista satunnaista vaihtelua, ja joskus nämä tiedot ovat liian valoisia, ja joskus ne ovat liian synkkiä, Sorjonen sanoo.

– Sellainen kutina on, että ne ovat tällä hetkellä hieman liian valoisia.

Yritykset hamstraavat työntekijöitä

Handelsbankenin pääekonomisti Timo Hirvonen arvioi, että vaikka Suomen talous supistuu nyt ja ensi vuonna, työmarkkinoilla tilanne säilyy hyvänä.

– Kyllä tässä on vähän taustalla ajatusta, että kun talouskasvu kuitenkin palaa, niin yritykset hamstraavat nyt työntekijöitä, Hirvonen sanoo STT:lle.

Hirvosen mukaan yritykset eivät nyt ryhdy massiivisiin irtisanomisiin, koska talouden kääntyessä uudelleen kasvuun yrityksillä olisi iso työ ruveta palkkaamaan työntekijöitä uudelleen.

– Meillä on kuitenkin monella toimialalla työvoimapula. Se selittää osittain tätä hyvää työllisyyden kehitystä tämän vuoden aikana.

Hirvosen mukaan tästä vuodesta tulee lopulta erittäin hyvä työllisyyden kasvuvuosi. Hän nostaa esiin, että työllisyys on kohentunut sekä osa-aikaisten että kokopäiväisten työntekijöiden osalta.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Taskinen huomauttaa, että tehdyt työtunnit ovat kasvaneet tänä vuonna hitaammin kuin työllisten määrä.

– Tämä johtuu suurelta osin osa-aikatyön kasvusta, Taskinen kirjoittaa Tilastokeskuksen verkkosivuilla.

Työttömyysaste aleni

Työttömyysasteen trendi laski marraskuussa 6,7 prosenttiin. Työttömyysaste kuvaa työttömien osuutta 15−74-vuotiaasta työvoimasta.

Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli marraskuussa 164 000, mikä oli saman verran kuin vuosi sitten.

Pitkäaikaistyöttömyyden vähentyminen jatkui marraskuussa, kertoo TEMin työllisyyskatsaus. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli marraskuun lopussa 86 100. Se on 20 100 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Muutosta ilmassa

Työllisyyden nopeasta kasvusta huolimatta avoimien työpaikkojen määrä on kääntynyt jo laskuun, ilmenee TEMin tiedoista.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin ja kuntakokeiluihin marraskuun aikana yhteensä 73 100. Se on 20 000 vähemmän kuin viime vuoden marraskuussa.

TEMin alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen kirjoittaa ministeriön verkkosivuilla, että avoimien työpaikkojen määrä on aiemmin tänä vuonna lyönyt ennätyksiä, mutta nyt muutosta on kuitenkin jo näkyvissä.

Pylkkänen nostaa esiin, että avoimet työpaikat julkisessa työnvälityksessä ovat vähentyneet kuukausi kuukaudelta helmikuun ennätyslukemista.

– Normaalia on kuitenkin se, että työpaikkojen määrä on aina alkuvuodesta lähes säännönmukaisesti korkeimmillaan. Eikä syvästi huolissaan tarvitse vieläkään olla, sillä marraskuunkin lopussa avoimia työpaikkoja oli 58 300, Pylkkänen kirjoittaa.

Marraskuussa uudet avoimet työpaikat vähenivät johtajia lukuun ottamatta kaikissa ammattiryhmissä. Eniten laskua oli palvelu- ja myyntityötekijöiden, muiden työntekijöiden sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmissä.