Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

KSML: Poliisi paljastanut Keski-Suomessa suuren huumevyyhdin – katukauppa-arvo noin kolme miljoonaa

Keski-Suomessa on paljastunut mittava huumausaineiden salakuljetus- ja levittämisvyyhti, uutisoi Keskisuomalainen.

Lehden mukaan poliisi epäilee rikoksista epäillyn porukan tuoneen maahan vuosien 2021–2022 välillä yhteensä noin 54 kiloa amfetamiinia ja kaksi kiloa kokaiinia. Katukauppa-arvoltaan määrä on noin kolme miljoonaa euroa.

Lehden haastatteleman tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Rutasen mukaan huumeet tuotiin Ruotsista Pohjois-Suomen kautta. Ensimmäinen takavarikko on tehty tammikuussa.

Poliisilla on ollut juttukokonaisuudessa epäiltynä toistakymmentä ihmistä. Heistä seitsemän on lehden mukaan edelleen vangittuna. Vangituista kaksi on naisia ja viisi miehiä ja he ovat lehden mukaan syntyneet 1980- ja 1990-luvuilla.

Lehden mukaan poliisi epäilee ryhmän toimineen järjestäytyneesti. Päätekijöiksi epäillään kolmea miestä.

Jutussa epäillään Keskisuomalaisen mukaan useita törkeitä huumausainerikoksia ja kahta törkeää ampuma-aserikosta. Esitutkinta on lehden mukaan valmistumassa ja asia siirtymässä syyteharkintaan.