Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venäjä teki "massiivisen" ohjushyökkäyksen eri puolille Ukrainaa, sanoo Ukrainan ilmavoimat – Ukraina väittää torjuneensa valtaosan ohjuksista

Ukrainan mukaan Venäjä teki tänä aamuna sarjan ohjushyökkäyksiä ympäri maata, mukaan lukien pääkaupunkiin Kiovaan.

Ukrainan ilmavoimat luonnehti hyökkäystä "massiiviseksi". Sen mukaan Venäjä hyökkäsi Ukrainaan eri suunnista risteilyohjuksilla, jotka on ammuttu lentokoneista ja mereltä laivoista.

Ukrainan asevoimat kertoi iltapäivällä, että alustavien tietojen mukaan sen ilmapuolustusjärjestelmä onnistui ampumaan alas 54 kaikkiaan 69:stä Venäjän ohjuksesta.

Tieto oli ristiriidassa aiemmin annettujen tietojen kanssa. Aamulla Ukrainan presidentin neuvonantaja Myhailo Podoljak kertoi Venäjän ampuneen hyökkäyksessä yli 120 ohjusta ympäri maata ja kohdistaneen iskut siviiliväestöön sekä infrastruktuuriin.

Ukrainan puolustusministeriö kuvaili Twitterissä iskujen olleen yksi suurimmista ohjushyökkäyksistä sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen viime helmikuussa.

– (Venäjä) toivoo, että ukrainalaiset juhlivat uuttavuotta pimeässä ja kylmässä, mutta he eivät voi voittaa Ukrainan kansaa, ministeriö kirjoitti.

Aamuisten hyökkäysten seurauksena 90 prosenttia Lvivin kaupungista on jäänyt ilman sähköä, kertoi Lvivin kaupunginjohtaja Andri Sadovyi sosiaalisessa mediassa uutistoimisto AFP:n mukaan. Hän varoitti myös vesikatkoksista ja kertoi, etteivät raitiovaunut ja johdinbussit enää kulje kaupungissa.

Räjähdyksiä useissa kaupungeissa, 14-vuotias tyttö haavoittunut

Myös Kiovan kaupunginjohtaja Vitali Klitshko kertoi Guardianin mukaan, että pääkaupungissa on tapahtunut useita räjähdyksiä. Hän varoitti asukkaita sähkökatkoksista ja kehotti heitä lataamaan puhelimensa ja varaamaan vettä.

Toistaiseksi on epäselvää, johtuivatko kaikki räjähdykset Kiovassa ohjusiskuista vai myös Ukrainan ilmatorjunnasta. Klitshkon mukaan Ukrainan onnistui torjua 16 ohjusta pääkaupungin alueen yllä.

Viranomaiset kertovat, että alustavien tietojen mukaan ainakin kolme ihmistä on haavoittunut iskuissa ja viety sairaalaan. Heidän joukossaan kerrottiin olleen 14-vuotias tyttö, kertoi AFP. Lisäksi Klitshko kertoi, että 40 prosenttia Kiovan asukkaista on jäänyt ilman sähköä ohjusiskujen seurauksena.

Räjähdyksiä kuultiin lisäksi Harkovassa, Odessassa sekä Zytomyrissä.

Odessan alueen kuvernööri ilmoitti Ukrainan torjuneen yli 20 alueelle ammuttua ohjusta. Iskut vahingoittivat Odessan sähköinfrastruktuuria ja johtivat sähkökatkoksiin, mutta ihmisiä ei loukkaantunut, kertoi kuvernööri Maksym Martshenko AFP:n mukaan.

Britannian Ukrainan-suurlähettilään Melinda Simmonsin mukaan iskut osoittavat, ettei Venäjä halua rauhaa Ukrainassa.

– Venäjä ei halua rauhaa Ukrainan kanssa. Venäjä haluaa alistaa Ukrainan, hän tviittasi.

Venäläismedia: Lavrov tyrmäsi Zelenskyin 10-kohtaisen rauhanesityksen

Venäjä onkin ilmoittanut, että se ei hyväksy Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin rauhanehdotusta neuvottelujen perustaksi.

Asiasta kertoi tänään Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov valtiollisen uutistoimiston RIA Novostin mukaan, kertoo Guardian.

Lavrovin mukaan Ukraina ei vielä ole "valmis" rauhanneuvotteluihin.

Hän sanoi myös, että Ukrainan pyrkimys työntää Venäjä pois Itä-Ukrainasta ja Krimin niemimaalta länsimaiden avustuksella on "harhakuvitelmaa".

Zelenskyi on marraskuusta lähtien toistanut olevansa valmis rauhanneuvotteluihin, jos Ukraina saa takaisin kaikki Venäjän miehittämät alueet. Hän keskusteli 10-kohtaisesta rauhanesityksestään myös tapaamisessaan Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kanssa Washingtonissa.

Valko-Venäjä kertoi ampuneensa alas Ukrainasta ammutun ohjuksen

Valko-Venäjän puolustusministeriön mukaan sen oma ilmapuolustusjärjestelmä on ampunut alas Ukrainan ohjuksen Brestin raja-alueella maan länsiosassa.

Asiasta kertoi Guardianin mukaan Valko-Venäjän valtiollinen Belta-uutistoimisto, jonka mukaan kyseessä oli Ukrainasta ammuttu S-300-ohjus. Mahdollisista loukkaantumisista ei iltapäivällä kerrottu.

Valko-Venäjä kertoi aiemmin tänään, että ohjus oli pudonnut Valko-Venäjän maaperälle aamupäivällä paikallista aikaa, jolloin Venäjä hyökkäsi ainakin kymmenin ohjuksin eri puolille Ukrainaa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Venäjä lähetti paikalle ryhmän tutkimaan tapahtunutta.

Beltan mukaan ohjuksesta ilmoitettiin heti Valko-Venäjän presidentille Aljaksandr Lukashenkalle.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.