Tulosvaroituksen antaneen Kamuxin osake lähti perjantaina selvään syöksyyn Helsingin pörssissä.
Käytettyjen autojen kauppaan erikoistunut yritys laski odotustaan kuluvan vuoden liikevaihdosta ja oikaistusta liikevoitosta. Pian tämän jälkeen osakkeen arvo laski toistakymmentä prosenttia.
Yhden aikoihin osake oli menettänyt arvostaan noin 13 prosenttia edelliseen päivään verrattuna. Se oli lievästi pakkasella olevan indeksin selvästi suurin laskija ja myös päivän toiseksi vaihdetuin osake Nordean jälkeen.
Kamux odottaa oikaistun liikevoiton olevan noin 16–20 miljoonaa euroa vuonna 2022, kun aiemman näkymän mukaan yhtiö odotti 23–26 miljoonan euron tulosta. Liikevaihdon yhtiö uskoo olevan yli 950 miljoonaa euroa, kun aiemmin se odotti yli miljardin liikevaihtoa.
Syynä näkymien päivittämiseen oli kuluttajien luottamuksen heikkeneminen. Kamux kertoo, että käytettyjen autojen kysyntä supistui vuoden viimeisellä neljänneksellä merkittävästi odotettua voimakkaammin.
– Lisäksi Kamuxin automyynnin kate oli odotuksia merkittävästi heikompi johtuen heikosta kysynnästä ja toimenpiteistä varaston muuttamiseksi kysyntää vastaavaksi, yhtiö kertoi tiedotteessaan.
Vuonna 2021 Kamuxin oikaistu liikevoitto oli runsaat 31 miljoonaa euroa ja liikevaihto vajaat 940 miljoonaa euroa.