Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alkon myyntilitrat putosivat noin 10 prosenttia viime vuonna – valkoviinit kiilasivat punaviinien ohi

Alkon myyntilitrat vähenivät viime vuonna lähes kymmenen prosenttia, ilmenee yhtiön kertomista tiedoista.

Viime vuonna Alkosta ostettiin 80,3 miljoonaa litraa juomia, kun toissa vuoden myynti oli noin 89 miljoonaa litraa.

Alkon mukaan toissa vuoden myyntiluvuissa näkyy koronapandemian vaikutus.

– Viime vuonna koronapandemiaan liittyvien rajoitusten purkaminen palautti arviomme mukaan alkoholin myyntiä ravintola-anniskeluun, ja matkailun lisäännyttyä myös alkoholin matkustajatuonti on lähtenyt kasvuun. Tämä näkyy meidän myynnissämme, sanoo Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen tiedotteessa.

Viinien myyntilitrat laskivat 11,2 prosenttia, väkevien 6,8 prosenttia ja panimotuotteiden 10,2 prosenttia.

Alko väittää, ettei yleinen hintojen nousu ja kuluttajien heikentynyt ostovoima näy yhtiön viime vuoden myyntiluvuissa. Alkon mukaan sen tuotteiden hinnat ovat nousseet 2,3 prosenttia.

– Asiakkaiden keskiostoissa ei ole juuri muutosta vuoteen 2021 verrattuna, Pennanen sanoo.

Viineissä historiallinen keikaus

Viinien myynnissä tapahtui Alkon mukaan viime vuonna historiallinen käänne, kun valkoviinejä myyntiin punaviinejä enemmän. Valkoviinejä myytiin 20,7 miljoonaa litraa ja punaviinejä 20,4 miljoonaa litraa.

– Yksi syy valkoviinien suosioon löytyy jo pitkään vallinneesta keveyden ja raikkauden trendistä. Myös punaisen lihan kulutuksen väheneminen saattaa näkyä punaviinien kulutuksessa, sanotaan Alkon tiedotteessa.

Edellisen kerran valkoviinejä myyntiin punaviinejä enemmän vuonna 2001.