Yksityiset terveydenhuoltoyritykset Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo ilmoittavat käynnistävänsä koronarokotteen tehosterokotukset yli 18-vuotiaille. Yhtiöt aloittavat rokotteiden antamisen tammikuun lopulla. Rokotteita tarjotaan sekä työterveys- että yksityisasiakkaille.
Rokotukset käynnistyvät eri puolilla Suomea. Itse maksaville asiakkaille rokote maksaa Kela-korvauksen jälkeen kolmisenkymmentä euroa.
Valtioneuvosto päätti ennen joulua, että koronarokotteita aletaan tarjota yksityisille terveydenhuoltoyrityksille. Tavoitteena on tuoda tehosterokotteet myös niiden täysi-ikäisten saataville, jotka eivät kuulu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) määrittelemiin riskiryhmiin.
Päätöksen jälkeen suuret alan toimijat, mukaan lukien Terveystalo, kertoivat tarvitsevansa selkeämpää lääketieteellistä linjausta siitä, ketkä rokotteita voivat saada. Terveystalon tiedotteessa kerrotaan, että yhtiö on käynyt useita keskusteluita maan johtavien asiantuntijoiden kanssa uusimpien koronarokotteiden vaikutuksesta ja tehnyt oman linjauksensa.
Yhdeksän hyvinvointialuetta vastaanottaa koronarokotteita tässä vaiheessa
Terveystalo kertoo tiedotteessaan, että aikoja koronarokotuksiin ei voi vielä varata. Yhtiö kertoo avaavansa ajanvarauksen mahdollisimman pian.
– Käynnistämme koronarokotukset ensin suurimmissa kaupungeissa ja laajennamme koronarokotuksia kysynnän mukaan muuallekin, Terveystalon johtava ylilääkäri Petri Bono sanoo tiedotteessa.
Mehiläisen liiketoimintajohtajan Johanna Asklöfin mukaan on tärkeää jatkaa työtä koronaviruksen aiheuttaman tautitaakan vähentämiseksi.
– Pääsemme aloittamaan rokottamisen joustavasti, sillä toimintamallimme noudattelee influenssarokottamisesta tuttuja käytänteitä, Asklöf sanoo tiedotteessa.
Pihlajalinnan johto pitää hyvänä, että yhteiskunnan kaikki resurssit otetaan mukaan koronarokotusten jakamiseen kuten influenssarokotuksissa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaan rokotteita voidaan luovuttaa yhdelle yritykselle enintään 500 000 euron arvosta. Rokotteet siirtyvät valtiolta THL:n päätöksellä hyvinvointialueille ja Hus-yhtymälle, jotka antavat ne eteenpäin yrityksille.
THL selvitti hyvinvointialueiden halukkuutta ottaa rokotteita vastaan. THL:ltä kerrottiin STT:lle keskiviikkona, että yhdeksän aluetta ilmoitti ottavansa rokotteita vastaan tässä vaiheessa, osa kertoo kantansa myöhemmin. Kaksi aluetta ilmoitti, ettei ota rokotteita vastaan, koska suhtautuu varauksellisesti rokotteiden toimittamiseen riskiryhmiin kuulumattomille.