Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tunteja kestänyt piiritystilanne Juupajoella päättyi rauhalliseen kiinniottoon – piiritys peruutti läheisen kirkon jumalanpalveluksen

Paikalla oli poliisin ja ensihoidon lisäksi Rajavartiolaitoksen helikopteri. Tilanne sai alkunsa poliisin aamukuudelta saamasta kotihälytystehtävästä.

Poliisilla oli sunnuntaina Juupajoella Pirkanmaalla piiritystilanne, joka päättyi lopulta rauhallisesti ja ilman loukkaantumisia.

Piiritystilanne lähti liikkeelle kotihälytystehtävästä, jonka poliisi sai asuntoon Kopsamontielle aamukuudelta. Poliisi ei sunnuntaina kertonut, kuka hälytyksen teki.

Aamupäivällä poliisi kertoi pyrkivänsä ottamaan kiinni henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta epäillyn henkilön. Hänen epäiltiin olevan aseistautunut, joten Kopsamossa sijaitseva asunto ja sen lähistöllä kulkeva Kopsamontie eristettiin.

Paikalle hälytettiin Sisä-Suomen poliisin lisäksi yksiköitä Helsingin poliisilaitoksen alueelta sekä muita viranomaisia ensihoidosta ja Rajavartiolaitoksesta. Paikalla oli myös Rajavartiolaitoksen helikopteri.

Puoliltapäivin poliisi kertoi, että sillä on neuvotteluyhteys piiritettyyn ja asiassa pyritään neuvotteluratkaisuun.

Noin neljän aikaan iltapäivällä poliisi tiedotti ottaneensa piiritetyn ihmisen kiinni asunnon pihamaalla. Poliisin mukaan piiritetty saatiin neuvottelun tuloksena tulemaan rauhallisesti ulos asunnosta. Kukaan ei loukkaantunut kiinniottotilanteessa tai operaation aikana.

Operaation vuoksi Juupajoen kirkossa aamulla pidettäväksi aiottu jumalanpalvelus jouduttiin perumaan. Juupajoen kirkko sijaitsee Kopsamontiellä.

Juupajoen kappeliseurakunnan kappalainen Samuel Mäkinen kertoi STT:lle, että poliisi sulki kirkon ohi kulkevan tien noin aamukahdeksalta.

IL ja IS: Epäillyllä rankka rikostausta

Poliisi kertoi STT:lle sunnuntai-iltapäivänä, että piiritetty on paikkakuntalainen ja hän asuu asunnossa, johon hänet oli piiritetty. Muita yksityiskohtia epäillystä poliisi ei kertonut.

Iltalehden ja Ilta-Sanomien tietojen mukaan piirityksen kohde on paikallinen mies, jolla on rikostaustaa. Poliisi ei sunnuntaina vahvistanut STT:lle, että kyseessä on sama ihminen.

Iltalehden tietojen mukaan mies on ollut osallisena samankaltaisessa piiritystilanteessa Juupajoella myös lokakuussa 2021. Tällöin piiritys kesti yön yli. Sen aikana mies uhkasi räjäyttää hallussaan olleet räjähdysaineet, jos poliisi ei poistu paikalta. Mies saatiin kuitenkin neuvottelun tuloksena ulos asunnosta. Tuolloin asunnosta löytyi räjähteitä.

Vuonna 2017 mies tunkeutui vaimonsa asuntoon ja kohdisti häneen väkivaltaa. Sen jälkeen mies pakeni poliisia huomattavalla ylinopeudella. Takaa-ajon aikana hän ryösti poliisiauton ja jatkoi pakomatkaansa sillä, kunnes poliisi ampui auton renkaat rikki ja sai miehen pysähtymään poliisikoiran avustamana. Kiinniottotilanteessa mies uhkaili poliiseja väkivallalla. Rikokset tapahtuivat Pirkanmaalla Ylöjärvellä ja Pirkkalassa.

Mies sai tapahtumista Pirkanmaan käräjäoikeudessa kuuden ja puolen vuoden vankeustuomion.