Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keuruulaista leipomoyrittäjää epäillään törkeästä terveyden vaarantamisesta – tuotteista allergisen reaktion saaneita pyydetään ilmoittautumaan

Keuruulaista leipomoalan yrittäjää epäillään törkeästä terveyden vaarantamisesta ja törkeästä petoksesta, Sisä-Suomen poliisi kertoi perjantaina. Yrittäjä on vangittu.

Poliisi epäilee, että leipomossa oli valmistettu soijattomia tuotteita, jotka oli paistettu samoissa paistorasvoissa kuin soijaa sisältäneet tuotteet. Tuotteissa ei kuitenkaan ollut vaadittavaa merkintää asiasta.

– Merkinnät yrityksen tuotteissa ovat olleet puutteellisia tai muuten kuluttajaa harhaanjohtavia, poliisi kertoi tiedotteessa.

– Törkeän petoksen asianomistajina on useita valtakunnallisesti merkittäviä kauppaketjuja.

Rikoslain mukaan törkeän terveyden vaarantamisen kriteerit täyttyvät, jos suurelle ihmismäärälle aiheutetaan vakavaa hengen tai terveyden vaaraa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rikoksesta tuomitaan vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta.

Viranomaiset tekivät useita tarkastuksia, toimintaa ei korjattu

Ruokavirasto kertoi tiistaina, että Keuruulla toimivan Amissa Oy:n leipomon valmistamat tuotteet oli määrätty pois markkinoilta. Leipomo oli valmistanut valtakunnalliseen myyntiin muun muassa lihapiirakoita ja lörtsyjä.

Ruokaviraston mukaan yrityksen toiminnassa oli ollut epäkohtia muun muassa omavalvonnassa, tilojen kunnossa ja puhtaudessa sekä henkilökunnan hygieniaosaamisessa. Toimintaa ei kehotuksista huolimatta ollut korjattu.

Poliisi tutkii leipomon toimintaa sen perustamisesta lähtien viime vuoden maaliskuussa. Poliisin mukaan leipomo perustettiin ilman rakennuslupaa eikä terveysviranomaisille tehty ilmoitusta toiminnan aloittamisesta.

Poliisin mukaan valvontaviranomaiset tekivät tiloihin useita tarkastuksia, mutta annetut korjauskehotukset eivät auttaneet saattamaan toimintaa säädösten edellyttämälle tasolle.

Kaikkiaan jutussa on tällä hetkellä neljä epäiltyä. Poliisi jatkaa esitutkintaa muun muassa kuulustelemalla asiaan liittyviä ihmisiä sekä hankkimalla asiaan liittyviä lausuntoja.

STT ei ole tavoittanut leipomoyrityksen edustajia kommentoimaan rikosepäilyjä.

Poliisi toivoo, että leipomon tuotteista allergisia reaktioita saaneet ihmiset ottaisivat yhteyttä sähköpostiin vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi. Yhteydenotot pyydetään otsikoimaan "Keuruun leipomo".