Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espanjalaista salaattia markkinoitiin kotimaisena, olikin vain pesty Suomessa – kansanedustaja: "Törkeää vääristelyä"

Kauppapuutarhaliiton ex-toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen ihmetteli lauantaina sosiaalisessa mediassa S-ryhmän mainostamia ja myymiä salaatteja.

Jalkasen julkaisemista kuvista näkee, että salaattisekoituspussiin on laitettu "Suomessa pesty" merkintä. Lisäksi sanomalehtimainoksessa oikeasti alkuperältään espanjalaisen salaatin tietoihin on merkitty maaksi Suomi.

– Onkos tää nyt oikeasti sitä viherpesua: tuodaan salaattiainekset Espanjasta, PESTÄÄN Suomessa ja S-ryhmä mainostaa ja myy sitten suomalaisena? Muuttaako pesu salaatin suomalaiseksi? Jos ei niin pesemisviestillä tavoitellaan? Jalkanen kirjoitti Twitterissä.

Myös keskustan kivijärveläinen kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari otti kantaa asiaan.

Kalmarin mukaan S-ryhmä vääristelee törkeästi ruoan alkuperää.

– Ruuan alkuperän tulee yksiselitteisesti määräytyä tuotantomaan perusteella. Pesu ja pakkaus ei ruuan alkuperää muuta. Muun väittäminen on kuluttajan harhaanjohtamista, Kalmari toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa Ruokaviraston pitää välttämättä puuttua tällaiseen toimintaan. Kalmari sanoo olevansa valmis omalta osaltaan edistämään myös säädösmuutoksia.

– S-ryhmä ei näytä arvostavan kotimaista ruuantuotantoa kuin vain juhlapuheissa. Teot puhuvat jälleen kerran järkyttävällä tavalla puolestaan. Katteista ei olla valmiita tinkimään tippaakaan. Kuluttajia johdetaan harhaan, eikä kotimaisuus ei näytä merkitsevän mitään, kansanedustaja sanoo.

SOK:n tuoteryhmäjohtaja Veli-Matti Puhakka kertoi Ylelle sunnuntaina, että kuulostaa siltä, että kyseessä on tuotetietovirhe.

– Mainoksessa ja meidän järjestelmässämme pitäisi olla tuotteen kohdalla tieto alkuperämaasta, eli tässä tapauksessa Espanjasta, Puhakka pahoitteli Ylelle.

Puhakan mukaan tieto korjataan pikimmiten järjestelmiin, jonka jälkeen oikea tieto alkuperämaasta päivittyy esimerkiksi hyllyihin.

Samainen ongelma löytyy myös Keskon mainonnasta. Sen verkkosivuilla saman salaattimixin alkuperämaa/valmistusmaa on Suomi.

Keskon tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Kenneth Forsman kommentoi asiaa sähköpostitse MTV Uutisille, jolle Forsman kertoi voivansa ottaa kantaa ainoastaan Pirkka-valmissalaattien tietoihin.

Forsmanin mukaan Pirkka-valmissalaattien raaka-aineiden alkuperämaat vaihtelevat sesonkien mukaisesti useita kertoja vuodessa.

– Tämän vuoksi olemme päätyneet ilmoittamaan valmistusmaa/alkuperämaa -tietokentässä valmistusmaan, eli maan, jossa salaatit pestään, pilkotaan ja pakataan. Selvyyden vuoksi kerromme lisätiedoissa, että raaka-aineiden alkuperämaat vaihtelevat sesongeittain ja ajantasainen alkuperämaatieto löytyy jokaisesta pakkauksesta, Forsman kommentoi MTV:lle.

Kohua aiheuttaneissa Fresh-salaateissa tiedot tulevat Forsmanin mukaan suoraan tavarantoimittajalta.