Metsäyhtiö Stora Enso ilmoittaa lopettaneensa Anjalan paperitehtaansa myynnin ja pitävänsä tehtaan itsellään.
Stora Enso ilmoitti viime maaliskuussa aikovansa luopua paperiliiketoiminnasta, minkä seurauksena yhtiö kertoi panevansa nykyisen Kouvolan alueella sijaitsevan Anjalan tehtaansa myyntiin.
Perjantaina yhtiö kuitenkin kertoo tiedotteessaan, että se jatkaa paperitehtaan omistusta ja paperin tuotantoa siellä. Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi kertoo, että vaihtoehtoja tutkittuaan yhtiö arvioi kannattavammaksi pitää Anjalan tehdas itsellään kuin myydä se.
Yhtiön mukaan tehdas hyötyy myös läheisestä Inkeroisten kartonkitehtaasta muun muassa yhteisten raaka-aineiden ja energian hankinnan vuoksi.
Stora Enson Belgiassa sijaitsevalla Landerbruggen tehtaalla jatkuu myös paperintuotanto, joskin parhaillaan yhtiö selvittää, voisiko tehtaan toinen paperilinja muuttaa kartonkia valmistavaksi.
Stora Enso kertoo keskittyvänsä strategiansa mukaisesti hakemaan kasvua muun muassa pakkauksista ja rakentamisratkaistuista, vaikka yhtiö aikookin toistaiseksi pitää kiinni paperituotannostaan.
Hylten tehdas kaupaksi 18 miljoonalla
Stora Enso kertoo perjantaina myyvänsä Lounais-Ruotsissa toimivan Hylten paperitehtaan Sweden Timber -nimiselle yhtiölle 18 miljoonalla eurolla. Kaupan vuoksi yhtiö kirjasi viime vuoden viimeiselle neljännekselle 19 miljoonan arvonalentumistappion. Lisäksi yhtiö kirjaa kuluvan neljänneksen tulokseen noin 35 miljoonan euron myyntitappion.
Hylten tehtaan myynnin arvioidaan pienentävän Stora Enson liikevaihtoa noin 90 miljoonalla eurolla.
Yhtiö on myös aiemmin julkistanut Maxaun ja Nymöllan paperitehtaitaan koskeneet kaupat.
.