Rakennusliitto ilmoittaa kohottavansa omaa valmiuttaan työtaistelutoimiin edistääkseen työehtosopimusneuvottelujaan Rakennusteollisuuden kanssa.
Liiton hallitus antoi perjantaina Rakennusliiton johdolle valtuudet päättää työtaisteluista ja lakkovaroituksen antamisesta, jollei tes-neuvotteluissa sopua saavuteta helmikuun puoleenväliin mennessä. Rakennusliiton neuvottelemat nykyiset työehtosopimukset on irtisanottu päättymään helmikuun lopussa, koska tämän vuoden palkankorotuksista ei saavutettu sopua.
Mahdolliset lakot alkaisivat maaliskuun alussa, jos niihin jouduttaisiin liiton mukaan turvautumaan. Myös niiden mahdollisesta laajuudesta ilmoitetaan myöhemmin.
Rakennusliiton mukaan työnantajia edustava Rakennusteollisuus ei ole halunnut sopia palkoista ennen vientialojen sopimuksen syntymistä. Teollisuusliitto puolestaan ilmoitti aiemmin perjantaina hylänneensä valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta.