Madagaskarin saarivaltiossa Afrikan itärannikolla yli 20 ihmistä on kuollut ja kymmenet tuhannet ovat jääneet kodittomiksi Cheneso-syklonin runneltua maata toista viikkoa. Lisäksi yli 20 ihmistä on yhä kadoksissa, viranomaiset kertoivat sunnuntaina.
Trooppinen myrsky Cheneso iski Madagaskarin pohjoisosiin puolitoista viikkoa sitten tuoden mukanaan kovat tuulet ja tulvia aiheuttaneet sateet. Välillä myrsky voimistui sykloniksi. Matkallaan ensin lounaaseen ja sitten kaakkoon sykloni muun muassa vaurioitti taloja ja katkaisi teitä. Kovimmillaan Cheneson tuulenpuuskat puhalsivat yli 45 metrin sekuntinopeudella.
Viranomaisten mukaan yli 80 000 ihmistä on kärsinyt syklonista tavalla tai toisella. Lähes 40 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.
Cheneso on kuluvan syklonikauden ensimmäinen trooppinen myrsky, joka osui Madagaskarille. Syklonikausi kestää eteläisessä Afrikassa tyypillisesti marraskuusta huhtikuuhun.