Kaupungilta on mennyt puolitoista vuotta bajamajan järjestämiseen.
Matkustaja soitti ja murehti bussilinjan 23 kuljettajien ahdinkoa. Linjan päätepysäkillä Pirkkolassa ei ole vessaa.
– Kuljettaja kertoi minulle, ettei hän useinkaan ehdi vessaan myöskään Rautatientorilla, naishenkilö kertoo.
Matkustaja sanoo soittaneensa asiasta myös Helsingin seudun liikenteelle (HSL), jossa asiaa päiviteltiin ja luvattiin hoitaa päättärille vessa parissa päivässä.
– Edelleenkään sitä ei ole sinne tullut. Linjaa alettiin liikennöidä elokuussa 2021.
– Kuka meistä olisi valmis työskentelemään vaikkapa toimistossa, jossa ei ole vessaa? Ei ole ihme, jos bussiyhtiöillä on henkilöstöpula.
Pirkkolan päätepysäkille on tulossa käymälä, vakuuttaa HSL:n liikennesuunnittelija Kari Lehtonen.
– Tilat järjestetään kaupunkien kanssa, ja se vaatii aina oman lupaprosessinsa, hän kertoo.
Virallisesti liikenteenharjoittaja vastaa henkilökunnan työhyvinvointiin liittyvistä asioista. Linjan 23 tapauksessa se on Helsingin Bussiliikenne.
Lehtosen mukaan on kuitenkin sovittu, että liikenteentilaaja ja kunnat edistävät kuljettajatilojen syntyä "monen toimijan ympäristössä". Tämän seurauksena HSL on järjestänyt toimialueensa henkilökunnalle 119 sosiaalitilaa.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton (AKT) työsuojelutoimitsija Pasi Ritokoski huokaisee, että vessataukojen järjestäminen on ikuisuusongelma.
– Työnantajan näkemys on, että kun kuljettaja aloittaa, hän on työtehtävissä 5,5 tuntia vuoronsa aloittamisesta ennen kuin tulee puolen tunnin tauko. Sen verran pitää työnantajan mielestä pystyä pidättämään.
– Tästä saatiin kirjaus työehtosopimukseen, että vähintään neljän tunnin välein kuljettajalla tulee olla tosiasiallinen mahdollisuus vessataukoon. Tämä toteutuu vaihtelevasti. Kuljettajien mielestä kirjaus ei ole riittävä.

Neljän tunnin pidätysvaade ei ole koko totuus, Ritokoski huomauttaa.
– Työturvallisuuslain mukaan kuljettajan on voitava pitää tauko, jos häntä väsyttää tai vessaan on asiaa. Housuihin ei tarvitse paskoa.
– Vaatii kylmäpäisyyttä ilmoittaa matkustajille, että nyt on tauon paikka ja pysäyttää auto johonkin sopivaan paikkaan.
Ritokoski on itsekin ajanut bussia Helsingissä, joten käytännön ongelmat ovat tuttuja.
– Kyllä siinä joskus mentiin auton taakse kuselle tai päästeltiin takaoven suojasta. Eihän se tietenkään hyvää kuvaa anna. Miten saadaan nuoria ja naisia alalle, kun käytännöt ovat tällaisia?
HSL-alueella asiat ovat Ritokosken mukaan paremmin kuin muualla maassa.
– 1990-luvun alussa taisteltiin, että saimme bajamajoja. Sovittiin, että HSL hankkii tilat. Sille lupien saaminen on kuitenkin helpompaa kuin liikennöitsijöille.
Helsingin Bussiliikenteen tuotantopäällikkö Timo Vähäkoski kertoo, että minimitauko aikataulujen mukaan Rautatientorilla on 7 minuuttia. Wc-käynteihin ei ole varattu eksaktia minuuttimäärää.
– Jos tarve on isompi, linjan aikataulu joustaa. Vessassa on käytävä kun on tarve.