Venäjän rooli luotettavana aseviejänä on todennäköisesti horjunut Ukrainan sodan myötä, arvioidaan Britannian puolustusministeriön päivittäisessä tiedustelukatsauksessa. Brittiarvion mukaan Venäjä pitänee tärkeämpänä nyt aseiden tuottamista omille joukoilleen.
Jo ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa maan osuus kansainvälisestä asekaupasta oli laskussa. Katsauksen mukaan komponenttien puute vaikuttanee nyt vientiin tarkoitetun välineistön, kuten panssariajoneuvojen, taisteluhelikoptereiden ja ilmapuolustusjärjestelmien tuotantoon.
Puola tukee F-16-hävittäjien lähettämistä Ukrainaan, jos asiasta sovitaan Naton kesken
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki sanoo maansa tukevan F-16-hävittäjien lähettämistä Ukrainalle, jos järjestely tehdään sotilasliitto Naton yhteishankkeena. Morawiecki kommentoi asiaa saksalaislehti Bildin haastattelussa.
Hävittäjälähetykset edellyttäisivät hänen mukaansa koko liittokunnan strategista harkintaa, sillä Nato tai Puola eivät ole sodan osapuolia.
Nato-maiden johtajat ovat olleet julkisuudessa eri mieltä hävittäjälähetyksistä. Yhdysvallat on toistaiseksi tyrmännyt ajatuksen. Kun presidentti Joe Bidenilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa sitä, kannattaako hän hävittäjien lähettämistä, Biden vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi "en".
Esimerkiksi Ranska on suhtautunut ajatukseen myönteisemmin. Lehdistötilaisuudessa Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi, ettei hävittäjiä ole suljettu pois Ukrainan auttamisessa, kertoi Financial Times.
Morawiecki moittii Saksaa
Ukrainaa tukevat länsivallat saavuttivat vastikään sovun nykyaikaisten taistelupanssarivaunujen lähettämisestä Ukrainaan, kun Saksa suostui Leopard-panssarivaunujen ja Yhdysvallat omien Abrams-vaunujensa lähetyksiin.
Erityisesti Saksan toiminta Ukrainan suhteen on kylvänyt epäluottamusta Keski- ja Itä-Euroopan maissa, Morawiecki sanoi saksalaislehden haastattelussa.
– Saksa voisi antaa paljon enemmän tukea kuin se on tähän mennessä antanut. Sillä on päätäntävaltaa Euroopan unionissa, sillä on rahaa jota antaa Ukrainalle ja sillä on diplomaattista valtaa, Puolan pääministeri sanoi liittolaisensa toiminnasta.
Itä-Ukrainassa Donetskin alueella isku asuintaloon, ainakin kolme kuollut
Itä-Ukrainassa Kramatorskin kaupungissa ainakin kolme ihmistä on kuollut venäläisen raketin osuttua asuinrakennukseen, paikalliset viranomaiset kertovat. Lisäksi 20 ihmisen kerrotaan haavoittuneen.
Kramatorsk sijaitsee Itä-Ukrainassa Donetskin alueella, missä Venäjän joukot ovat yrittäneet edetä.
Donetskin alueen kuvernöörin Pavlo Kyrylenkon mukaan venäläiset iskivät raketilla kaupungin keskustassa sijaitsevaan asuintaloon. Uutistoimisto AFP:n toimittaja näki kaksi ruumista pelastustyöntekijöiden raivatessa raunioita.
– Rauhanomaiset ihmiset kuolivat ja ovat raunioiden alla. Tämä on päivittäistä elämää maassamme, kommentoi presidentti Volodymyr Zelenskyi iskun jälkeen.
Venäjän kerrotaan iskeneen Kramatorskin kaupunkiin viimeksi tammikuun alussa. Venäjä kertoi tuolloin surmanneensa 600 ukrainalaissotilasta, mutta paikallisviranomaisten mukaan kukaan ei kuollut iskuissa.
Kramatorsk sijaitsee lähellä Donetskin alueita, jotka ovat olleet Venäjän pönkittämien separatistijoukkojen hallussa vuodesta 2014 lähtien. Venäjä pyrkii saamaan koko Donetskin alueen haltuunsa ja liitti sen kansainvälisen oikeuden vastaisesti itseensä viime vuonna.
--
Lähteenä myös AFP