Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingissä rivitalossa syttynyt tulipalo sammutettu, jälkivartiointi jatkuu aamuun

Myös Sastamalassa syttyi rivitalopalo torstai-iltana.

Helsingissä Malmilla syttynyt rakennuspalo on sammutettu, kertoi Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Lindholm STT:lle noin puoli yhdeltätoista torstai-iltana.

Pelastuslaitos oli aloittamassa jälkiraivaustyöt eikä alueen asukkaille aiheutunut enää vaaraa palon aiheuttamasta savusta.

Palomestari arvioi jälkivartioinnin jatkuvan perjantaiaamuun asti.

Tulipalo syttyi Lindholmin mukaan yhden asunnon parvekkeella, josta palo levisi laajalle alueelle rivitalorakennuksen kattoa. Palomestari arvioi noin kolmasosan rakennuksesta säästyneen liekeiltä. Paloa sammutettiin 15 pelastusyksikön voimin.

Talosta evakuoitiin noin 30 ihmistä. Palomestarin mukaan sosiaalialan kriisipäivystys järjestää heille tarvittaessa tilapäismajoitusta.

Henkilövahinkoja palossa ei sattunut.

Tulipalon syttymissyyn tutkintaa jatkaa Helsingin poliisi.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Väärämäentiellä syttyneestä palosta hieman ennen puoli kahdeksaa illalla.

Toinen rivitalopalo Pirkanmaalla

Myös Pirkanmaalla Sastamalassa syttyi torstai-iltana rivitalopalo, kertoi palomestari Jari Hiltunen STT:lle.

Urpontiellä sijaitsevassa viiden huoneiston rivitalossa syttyi tulipalo yhdessä huoneistossa. Tulipalo tuhosi huoneiston purkukuntoon ja muutkin huoneistot kärsivät savuvahinkoja.

Rakennuksesta evakuoitiin yhteensä seitsemän ihmistä, eikä kukaan loukkaantunut vakavasti palossa. Sosiaalitoimi oli paikalla järjestämässä asukkaille tilapäistä majoitusta.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta puoli kymmenen aikaan illalla.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.