Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen tärkeimpänä pidetty työriita ratkesi – Teollisuusliiton hallinto hyväksyi teknologiateollisuuden neuvotteluratkaisun

Teollisuusliitto on hyväksynyt Teknologiateollisuuden työnantajien kanssa neuvotellun ratkaisun teknologiateollisuudessa. Myös Kemianteollisuuden kanssa sovittu ratkaisu on hyväksytty, kertoi Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Työnantajapuoli hyväksyi ratkaisun jo aiemmin.

Sopimukset ovat kaksivuotisia, ja molemmissa kustannusvaikutus on yhteensä 7 prosenttia. Teknologiateollisuudessa palkat nousevat tänä vuonna 3,5 prosenttia yleiskorotuksella ja 400 euron kertaerän verran. Tämän vuoden kustannusvaikutus on 4,5 prosenttia. Yleiskorotus maksetaan huhtikuussa.

Ensi vuonna palkat nousevat kaksi prosenttia yleiskorotuksella ja 0,5 prosenttia työnantajan jakamana eränä. Kustannusvaikutus on 2,5 prosenttia.

Aalto kertoi, että hallituksessa käytiin kriittistä keskustelua ratkaisusta ja totesi ymmärtävänsä, että toiveet olivat korkeammat.

– Näissä vallitsevissa oloissa, joissa on epävakaata muutenkin, on järkevää, että tämä ratkaisu tehdään nyt ja saadaan työmarkkinoita vietyä eteenpäin myös muilla aloilla, Aalto sanoi.

Huippukorkean inflaation johdosta palkansaajien ostovoima on kärsinyt, eivätkä palkat nytkään nouse yhtä paljon kuin mitä hinnat ovat viime aikoina kohonneet. Aallon mukaan ratkaisu puntaroidessa arvioitiin myös kansainvälistä tilannetta.

– Ajateltiin, että on kuitenkin parempi, että saadaan työmarkkinarauhaa omalta osaltamme vahvistettua.

Julkisten alojen palkkoihin tulee lisäkorotus

Syntyneellä ratkaisulla on vaikutuksia myös kunta-alan ja hyvinvointialueiden palkkaratkaisuihin näiden alojen aiemman palkkaratkaisun myötä. Teollisuusliitto on ollut tyytymätön jouduttuaan kuljettamaan muita aloja "reppuselässä".

– Meidän pöydässä oli jatkuvasti muitakin kuin me, Aalto huomautti.

Julkiselle puolelle on nyt tulossa 2,6 prosentin lisäkorotukset jo sovitun 1,9 prosentin päälle. Koko hintalappu nousee noin 600 miljoonaan tänä vuonna.

– Jokainen voi arvioida, miten pitkällä aikavälillä käy, jos julkisen sektorin palkankorotukset ovat aina isommat kuin yksityisen sektorin palkankorotukset, Aalto sanoi.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen kommentoi tulosta todeten, että teknologiateollisuuden ratkaisun on todella kallis kuntien ja hyvinvointialueiden kannalta. Tulos on seuraus EK:n jäsenliittojen ratkaisuista, hän sanoi.

– EK:n liitot valitsivat, että tehtiin 1+1 malli eikä suoraan vähintään kahden vuoden sopimuksia kiinteällä työrauhalla, kuten esimerkiksi kunta- ja hyvinvointialalla ja metsäteollisuuden vientiyrityksissä tehtiin. Heidän mallinsa heikkoudet toteutuivat pahimmalla mahdollisella tavalla, Jalonen sanoi STT:lle.

Aalto puolestaan oli tyytyväinen, että SDP on vaaliohjelmassaan ottanut omakseen Teollisuusliiton tavoitteen siirtää kiky-sopimuksen sosiaalivakuutusmaksut takaisin työnantajille, joskin keskusta ja kokoomus asettuivat heti vastustamaan sitä. Liitto seuraa maksun kertymistä

– Olemme jo 11 miljardia euroa siirtäneet meiltä maksuja työnantajapuolelle. Kyllä olisi korkea aika päästä niistä eroon, sanoi Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen.

Lakot peruuntuvat

Sopu merkitsee, että Teollisuusliiton ilmoittamat lakot peruuntuvat. Liitto oli jättänyt lakkovaroituksen kolmipäiväisistä työnseisauksista 8.–10. sekä 15.–17. helmikuuta. Ensimmäinen teknologiateollisuuden lakko oli tällä viikolla keskiviikosta perjantaihin.

Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi oli tyytyväinen lakonuhkien väistymiseen, vaikka palkkasopu löytyi lopulta hänen mielestään erittäin korkeilla prosenteilla.

– Korkeat prosentit tuovat valitettavasti merkittävän riskin kilpailukyvyn heikentymisestä, sillä yritysten toimintaympäristö on poikkeuksellisen epävarma. Ratkaisun kanssa pärjätään, jos talouden pohja ei petä odottamattomalla tavalla. On kuitenkin selvää, että monille yrityksille palkkaratkaisu on kipurajalla tai sitäkin vaikeampi, Ruohoniemi sanoo tiedotteessa.

Kemianteollisuuden ratkaisu poikkeaa teknologiateollisuuden ratkaisusta siinä, että korkeampi korotus tulee vasta ensi vuonna.

Neuvottelut alkoivat jo elokuussa

Teknologiateollisuuden työnantajien ja Teollisuusliiton työriitaa on pidetty työmarkkinakierroksen tärkeimpänä, koska muilla aloilla seuraillaan usein teknologiateollisuuden palkkaratkaisua.

Neuvotteluja ehdittiin käydä elokuusta lähtien. Tekstikysymyksistä päästiin neuvottelutulokseen jo ennen joulua, minkä jälkeen on neuvoteltu palkankorotuksista. Neuvotteluihin haastetta on tuonut erityisesti korkea inflaatio, joka on lisännyt työntekijäpuolen painetta saada sovittua reiluista palkankorotuksista.

Valtakunnansovittelija teki jo viime viikolla työriidassa sovintoesityksen, jonka työnantajapuoli olisi hyväksynyt, mutta jonka Teollisuusliitto hylkäsi.

Aallon mukaan nyt syntynyt ratkaisu poikkeaa hylätystä sovintoesityksestä siinä, että se on tasoltaan korkeampi. Sovintoesitys oli kustannusvaikutuksiltaan 6,6 prosenttia. Lisäksi ratkaisu takaa kaikille tulevan palkankorotuksen osuutta.

Teknologiateollisuuden työnantajilla on meneillään työriidat myös YTN:n ja Ammattiliitto Pron kanssa. YTN:n sovittelu ei tuottanut sunnuntaina tulosta, vaan työ jatkuu tiistaina. Pro oli vuorossa myöhemmin sunnuntaina.

Lakot uhkaavat ratkaisusta huolimatta sekä kaupan alalla että kuljetusalalla. Kaupan alalla Palvelualojen ammattiliitto PAMin ensimmäinen lakko alkaa torstaina, jos sopua ei saavuteta ennen sitä. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT uhkaa aloittaa lakon satamissa ja kuljetusalalla 15. helmikuuta.