Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kalan, vihannesten ja lihan myynti laski selvästi vuonna 2022 lukumäärissä mitattuna – sen sijaan rahassa mitattuna elintarvikkeiden myynti keskimäärin kasvoi

Kalan, vihannesten ja lihan myynti laski lukumäärällisesti selvästi vuonna 2022 sitä edeltävään vuoteen verrattuna, kertoo Päivittäistavarakauppa ry (PTY).

Lukumäärällisesti myynti laski merkittävästi esimerkiksi kalalla ja äyriäisillä, joiden myynti laski näin mitattuna lähes 18 prosenttia viime vuonna. Rahassa mitattuna myynti laski kuitenkin vain hieman yli puoli prosenttia samalla aikavälillä.

Kaikkien elintarvikkeiden ja alkoholittomien tuotteiden myynti laski lukumäärällisesti hieman alle viisi prosenttia. Sen sijaan rahassa mitattuna myynti kasvoi kuitenkin noin viisi prosenttia.

Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat viime vuonna yli kymmenen prosenttia

Myynnin euromäärällinen kasvu selittyy Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luodon mukaan kokonaan hintojen nousulla.

Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat PTY:n mukaan 10,5 prosenttia viime vuoden aikana. Hintojen nousu johtui elintarvikeketjun kohonneista kustannuksista.

– Ainoa hyötyjä näin korkeasta hintojen noususta on valtio, joka saa kasvaneesta myynnistä enemmän arvonlisäverotuottoja, Luoto sanoo tiedotteessa.

Myös kaupan yritysten kustannukset ja tuotteista valmistajille maksetut hinnat ovat nousseet merkittävästi.

Hintojen nousu näkyy PTY:n mukaan päivittäistavarakaupassa esimerkiksi siinä, että kuluttajat suosivat edullisempia tuotteita.

Lihan myynti laski lukumäärällisesti lähes kahdeksan prosenttia viime vuonna

Lukumäärällisen ja rahassa mitatun myynnin erot näkyvät esimerkiksi lihan myynnissä. Viime vuonna lihan myynti laski lukumäärällisesti lähes 7,7 prosenttia. Sen sijaan rahassa mitattuna lihan myynti kasvoi kuitenkin noin 4,7 prosenttia. Lihan keskimääräinen hinta nousi viime vuonna yli 13 prosenttia.

Sama kehitys näkyy vihanneksissa, joiden lukumäärällinen myynti laski lähes yhdeksän prosenttia. Samaan aikaan vihannesten hinnat nousivat yli kymmenen prosenttia, ja rahassa mitattu myynti nousi alle puoli prosenttia.

Lukumäärällinen myynti kasvoi vain yksittäisissä tuoteryhmissä, kuten vauvanruuissa, virvoitusjuomissa ja pastatuotteissa. Myös valmisruokien lukumäärällinen myynti kasvoi hieman.

Luoto sanoo PTY:n tiedotteessa, että myyntitilastojen perusteella ei voi tehdä päätelmiä kokonaiskulutuksesta tai kulutuksen rakenteesta.

– Osa myynnin määrän laskusta johtuu siitä, että kuluttajat palasivat koronarajoitusten jälkeen aterioimaan ravintoloissa ja lounasruokaloissa, Luoto sanoo tiedotteessa.