Olkiluoto 3:n sähköntuotannon aloitus siirtyy ensi viikolle, Teollisuuden Voima (TVO) kertoo Twitterissä.
Tuotannon viivästymisen syynä on yhtiön mukaan se, että laitostoimittaja tekee turbiinilaitoksella vielä lisätarkastuksia ennen sähköntuotannon jatkamista.
Ydinvoimayhtiö kertoo saaneensa laitostoimittaja Areva-Siemensiltä tiedon, että sähköntuotanto jatkuu ensi viikon tiistaina 14. helmikuuta.
Viime viikonloppuna yhtiö kertoi, että Eurajoella Satakunnassa sijaitsevan voimalan sähköntuotanto käynnistyisi perjantaina 10. helmikuuta. Sitä ennen tuotannon taas oli arvioitu alkavan maanantaina 6. helmikuuta.
Viivästyksiä ollut useita
Lukuisista viivästyksistä kärsineen Olkiluoto 3 -ydinvoimalan koekäytössä on alkuvuonna ollut tuotantokatkos voimalan syöttövesipumpuissa havaittujen vaurioiden vuoksi.
Kun vauriot on saatu korjattua, voimalassa käynnistyy koejakso, jonka aikana voimalan on määrä tuottaa sähköä pääosin täydellä teholla.
Täydellä teholla voimalan vuotuinen sähköntuotanto on noin 13 terawattituntia.
Säännöllisen sähköntuotannon on tarkoitus alkaa tuoreimman tiedon mukaan 18. maaliskuuta.
---
Korjattu uutista klo 14.26: Säännöllisen sähköntuotannon on tarkoitus alkaa 18. maaliskuuta, ei 14. maaliskuuta.