Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalainen Kempower alkaa valmistaa sähköautojen latausasemia Yhdysvalloissa

Sähköautojen pikalatauslaitteita valmistava suomalainen Kempower perustaa sähköautojen latausasemien tuotantolaitoksen Pohjois-Carolinaan Yhdysvaltoihin.

Suunniteltu hankeinvestointi on 40 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria seuraavien viiden vuoden aikana, yhtiö kertoo. Henkilöstön rekrytointi Yhdysvaltoihin on yhtiön mukaan jo käynnissä.

Laitoksessa tullaan valmistamaan DC-pikalatureita sähköautoille, sähkörekoille, sähköbusseille ja sähköisille työkoneille.

Yhtiön tavoitteena on aloittaa tuotanto tämän vuoden loppuun mennessä.

Alkuvuodesta yhtiö kertoi tutkivansa vaihtoehtoja tuotantokapasiteetin laajentamiseksi myös Euroopassa. Tällä hetkellä Kempowerilla on kaksi tehdasta Lahdessa.