Ammattiliitto Pro on puoliltaöin aloittanut kolmipäiväisen lakon teknologiateollisuudessa. Lakko koskee 18:aa teknologiayritystä.
Pron ja Teknologiateollisuuden työnantajien työriitaa yritettiin ratkoa sovittelija Jukka Ahtelan johdolla vielä tiistai-iltana, mutta sopua ei löytynyt.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malisen mukaan sopuun ei päästy, koska palkankorotuksen rakenne ja sisältö eivät vastanneet sitä, mitä liiton jäsenet palkkaratkaisulta edellyttävät.
Työriidan sovittelu jatkuu torstaina.
Teknologiateollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskevaan työriitaan ei myöskään saatu keskiviikkona ratkaisua. Heitä edustava YTN hylkäsi valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran antaman sovintoehdotuksen.
YTN on antanut teknologiateollisuuteen varoituksen toisesta kolmen päivän lakosta 15. helmikuuta alkaen. Lisäksi YTN:llä on toistaiseksi voimassa oleva ylityökielto sekä teknologiateollisuudessa että suunnittelu- ja konsulttialalla.